Kauppareissulta tietoa


10.3.2013

Ruokaa heitetään kodeissa roskiin paljon ja monista syistä. Yksi syy on tiedon puute: esimerkiksi elintarvike saattaa olla käyttökelpoinen parasta ennen -päivämäärän jälkeenkin.

Tietoa hävikin vähentämisestä voisi tarjota kauppareissulla esimerkiksi infonäytöillä. Niissä voisi olla esimerkiksi tietoiskuja hävikin määrästä tai vinkkejä, miten jääkaappiin jääneistä tuotteista saisi perheelle hyvän aterian.

Infoa voisi tarjota myös kestokassien kuoseissa. Niissä voisi olla tietoiskuja tuotteiden oikeasta säilytyksestä ja vinkkejä hyvistä ja helpoista resepteistä. Samaa tietoa voisi painaa muovikassien kylkeen ja miksei ostoskuitteihinkin.

Ruokahävikin pienentämiseen syntyi lista ideoita, kun joukko kuluttajia, bloggareita, kokkeja, kansalaisjärjestöjen edustajia sekä kaupan ja viranomaisten edustajia istui saman pöydän ääreen. Ajatuksia jatkojalostetaan eteenpäin SOK:lla.

Järkeä ja makuja kouluihin

Yksi keskustelutilaisuuden ideoista on koulukiertue, jonka nimi voisi olla vaikka Tervettä järkeä ja aitoja makuja. Esimerkiksi S-ryhmä, Kotitalousopettajien liitto ja Martat voisivat yhdessä kokkien kanssa kiertää kouluja ja opastaa nuoria hyvän ruoan maailmaan ja käyttämään elintarvikkeita huolellisesti.

Asiantuntijat epäilevät, että harva nuori uskaltaa luottaa omiin aisteihinsa ja siksi esimerkiksi moni elintarvike lentää roskiin parasta ennen -päivämäärän mentyä, vaikka tuote olisi täysin käyttökelpoinen.