S-market Laihia ehdolla Vuoden Leipäkaupaksi 2023


8.11.2022

Suomen Leipuriliitto ry:n valitsee jälleen ensi helmikuussa Vuoden Leipäkaupan vuodelle 2023, nyt jo kahdettakymmenettä seitsemättä kertaa. Pohjanmaan ja lähimaakuntien ainoaksi ehdokkaaksi Vuoden Leipäkaupaksi 2023 on valittu S-market Laihia. Vuoden Leipäkaupan valinnassa arviointikriteereitä ovat valikoiman monipuolisuus ja tuoreus sekä paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten leipomotuotteiden saatavuus. Erityisesti huomioidaan se, että tuotteet on valmistettu Suomessa.

”Olemme ilahtuneita tästä huomionosoituksesta. Olemme panostaneet leipäosastomme valikoimiin ja meillä on osaava sekä iloinen henkilökunta siitä huolehtimassa. Valikoimissa on mahdollisimman paljon paikallisia tuotteita ja esimerkiksi Aroma -leipomon tuotteita myydään runsaasti viikonloppuisin. Otamme haasteen vastaan ja lähdemme innoissamme kisaamaan Vuoden Leipäkauppa tittelistä”, kertoo S-market Laihian päällikkö Asko Laukka.

S-market Laihia uudistettiin viime vuonna ja siinä yhteydessä myös leipäosastosta tuli entistä ehompi. Myymälän valikoimassa on muun muassa yhdeksän eri pienleipomon tuotteita ja erityisruokavalioihin löytyy suuri valikoima tuotteita yhdeksi kokonaisuudeksi koottuna.

Osuuskauppa KPO

Marketpäällikkö Asko Laukka