Paikallinen ruoka maistuu pohjalaismaakunnissa


15.12.2021

Kotimaisuuden ja paikallisuuden trendit korostuvat nyt ruokaostoksissa. Osuuskauppa KPO:n eri pohjalaismaakunnissa myymästä ruoasta 80 % on kotimaista ja valikoimaan lukeutuu 5000 pohjalaista tuotetta sadoilta paikallisilta tuottajilta.

”Asiakkaat arvostavat paikallisesti tuotettua, läheltä kauppaan tulevaa ruokaa. Myymälöiden valikoimasta löytyy paikallisia tuotteita melkein joka tuoteryhmästä ja joka vuosi valikoimaamme tulee lisää kymmeniä uusia ruokatuotteita alueeltamme. Teemme ostoja oman alueemme toimijoilta yhteensä noin 110 miljoonalla eurolla vuosittain”, kertoo Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop.

Pulla maistuu pohjalaisille

Paikallisesta tuotevalikoimasta korostuvat esimerkiksi erilaiset pullat. Pullien myynnistä huimat 70 % on paikallisten tuottajien tuotteita. Kaiken kaikkiaan pullatuotteiden myynnin osuus KPO:n toimialueella on muuhun Suomeen verrattuna suurempi, paikoitellen jopa kolminkertainen. ”Alueellamme on runsaasti paikallisia leipomoita, etenkin ruotsinkielisellä rannikkoalueella. Teemme yhteistyötä noin 30 alueellamme toimivan leipomon kanssa. Esimerkiksi vaasalainen Ilosen leipomon korvapuustipussi on KPO:n myydyimpiä paikallisia pullia. Toisaalta vöyriläisen Maxmo Hembagerin ranskalaista suklaakakkua myydään jo muutama tuhat kappaletta vuodessa muutamasta marketista”, kuvailee Osuuskauppa KPO:n markettoimialan johtaja Antti Paananen.

Kasviksia lähialueelta

Paikallinen yhteistyö on merkittävää myös hedelmä- ja vihannestuottajien kanssa. ”Sijaitsemme keskellä maanviljelyaluetta ja ostamme suoraan reilusti yli 50 tuottajalta vihanneksia ja hedelmiä. Paikallisia kasviksia myydään niin yksittäisissä myymälöissä kuin laajemmin myymäläverkostossamme. Esimerkiksi Marinkaisista tulevat Hauhtosen porkkanat maistuvat Kokkolan seudulla ja Nevalanmäen mansikkaa Haapavedeltä kuljetetaan kesäisin suuret määrät suoraan tilalta tarjolle Ylivieskan Prisman shop-in-shop-kojuun ja talvella pakastealtaaseen. Himankalaisen Veljekset Kuusiston perunaa taasen on saatavilla suoraan ja valtakunnallisesti”, kertoo Paananen.

Paikallisia artesaaneja

Paikallisissa tuotteissa korostuvat usein käsityöläisyys ja aitous. ”Ostamme esimerkiksi hunajaa myyntiin parinkymmenen paikallisen toimijan kautta. Toiminta on usein pienimuotoista, ja asiakkaat osaavat arvostaa lähituotetun hunajan käsityötä ja laatua. Mielenkiintoisia ovat myös puolentusinaa pienpanimoa alueellamme, joiden erikoisoluille on lähivuosina syntynyt suurta kysyntää. Esimerkiksi Keppo Bryggeri Jepualta ja Bock’s Corner Brewery Vaasasta toimittavat tuotteitaan noin 20 myymälään alueellamme. Paikallisia artesaaneja, jotka korostavat aitoja makuja ja laadukkaita raaka-aineita, näkyy myös alueemme maitotuotteiden valmistajissa. Erityisesti erikoisjuustojen menekki nousee huomattavasti näin joulun alla”, kertoo Paananen.

”Paikallisten tuottajien tuotteista asiakkaat hakevat makuelämyksiä ja autenttisuutta. Haluamme omalta osaltamme olla vastaamassa paikallisten tuotteiden kysyntään ja tarjoamassa niille väylän kuluttajien ruokapöytiin”, toteaa Biskop.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kim Biskop
Toimialajohtaja Antti Paananen