5.2.2024
Kahden puolen Vaasan historiallista Hovioikeudenpuistikkoa sijaitseva Original Sokos Hotel Royal on merkityksellinen monelle kaupunkilaiselle, sen verran monta vuosikymmentä se on kaupungissa toiminut. Royalin historiaan kirjoitetaan nyt uutta sivua sen käydessä läpi täydellistä muodonmuutosta. Vajaan kuukauden kuluttua, 26.2.2024, avautuu hotellin täysin uudistettu tornirakennus. Niinpä juuri nyt työmaalla käy kova kuhina. Royal-hotellin peruskorjaus ja uudistus on sen omistajalta Osuuskauppa KPO:lta vuosikymmeniin merkittävin investointi Vaasan matkailuinfrastruktuuriin.
”Nythän meillä on varsin intensiiviset ajat meneillään, kun hotelliin saapuu lasteittain tavaraa joka päivä. Sisätiloja viimeistellään, laitteita testaillaan ja sisustustyöt ovat vauhdissa. Hotellia somistetaan muun muassa tunnelmaa luovilla silkkikasveilla, joita on juuri istutettu hotellin tiloihin 385 kappaletta”, hotellipäällikkö Nina Rinta kertoo.
”Tällä hetkellä kiireisimpiä ovat kerroshoitajamme, jotka ripustavat verhoja ja toimittavat huoneisiin asiakaspalvelutarvikkeita, kuten silitysrautoja ja -lautoja sekä vedenkeittimiä ja kahvitarvikkeita. Henkareita viedään huoneisiin hurja määrä, yhteensä sellaiset 1450 kappaletta. Familonin toimittamat pedit pedataan sitten juuri ennen avausta”, Rinta avaa.
Urakoitsijoiden toimesta sisään kannetaan muun muassa 50 sohvaa ja yli 100 nojatuolia, joiden verhoilut ovat pohjanmaalaisen Annalan kutomon valmistamia. ”Hotellihuoneistamme tulee ihanan aurinkoisia, energisiä ja värikkäitä”, hotellipäällikkö innostuu.
Keittiössä kokit testailevat ravintolakeittiön laitteistoa. Astioita ja keittovälineitä tulee taloon päivittäin ja kohta odotellaan jo juomatoimituksia uusien ravintoloiden, Trattoria Puistikon, kebabravintola Babistan ja Ravintola Royalin kylmäkaappeihin.
”Ruokalistat ja aamiaisvalikoimat ovat olleet valmiina hyvissä ajoin. Tiedossa on paljon paikallisia tuotteita, kuten Kalaliike Ruotsalan kalaa, Maalahden Lihan tuotteita ja Närpiön Jäätelötehtaan jäätelöitä. Tilauksesta juhlavieraille on tarjolla kokonainen Pohjanmaa-menukin”, hotellipäällikkö kertoo innostuneena, sillä paikallisten toimijoiden tukeminen on tärkeä osa niin hotellin kuin Osuuskauppa KPO:n mittavaa vastuullisuusohjelmaa.
Huipun allasosastolta puuttuu vielä vesi
Royalin korkealle kohoava rakennus on näyttävä jo itsessään. Nyt seiniltä löytyy myös 342 aurinkopaneelia, jotka osaltaan edesauttavat hotellin tavoitetta olla pitkälti energiaomavarainen. Paneelien tuotanto käynnistyy helmikuun alussa.
Kaupunkinäköaloja voi ihailla niin katutason ravintoloiden ikkunoista, näköalahissistä kuin talon huipulta, mistä löytyy trooppisen lämmin saunaosasto uima-altaineen ja näköalaterasseineen.
”Huippu Panoramic Sauna & Pool tulee olemaan ehdottomasti Se Paikka, jossa kaikki vieraamme haluavat käydä. Hotelliasukkaille on joka päivä tarjolla iltasauna ja -uinti, viikonloppuisin myös aamusauna. Tiloja saa varata myös yksityiskäyttöön, ne sopivat loistavasti muuhunkin kuin perinteisiin saunailtoihin. Huipulle, kuten koko hotelliin, on esteetön pääsy”, hotellinjohtaja Max Hellqvist vinkkaa.
Huipulla ei enää tulee, mutta ihan sisustusvaiheessakaan ei vielä olla. Hotellinjohtaja arvioi, että vesi saadaan altaisiin ja kivet kiukaisiin muutama päivä ennen avausta.
Työntekijöiden valmennukset alkamassa
Erittäin tärkeä osa avaukseen valmistautumista on henkilökunnan perehdytys. ”Talo on aulan korkeutta lukuun ottamatta täysin uusi, joten sen toiminnot ja identiteetti ovat uutta niin vanhoille kuin uusillekin työntekijöillemme. Valmennuksilla on iso merkitys. Henkilökuntaa uudessa Royalissa tulee olemaan sellaiset 90, joista nelisenkymmentä on ihan uusia”, Max Hellqvist kertoo.
”Valmennusten yhteydessä osa työntekijöistä näkee uuden työpaikkansa tilat ensi kertaa. Odotan kyllä vau-kommentteja, niitä on tullut nykyiseltäkin henkilökunnaltamme joka kerta, kun olemme työmaalla vierailleet”, Hellqvist lopettaa.
Tornirakennuksen uudistus on ensimmäinen osa Osuuskauppa KPO:n omistaman Original Sokos Hotel Royalin täydellistä muodonmuutosta, jonka aikana hotellin kaikki tilat Hovioikeudenpuistikon molemmin puolin peruskorjataan ja uudistetaan. Original Sokos Hotel Royalin uusi tornirakennus avautuu 26.2.2024, jonka jälkeen alkaa Central-osan uudistus.
Lisätietoja:
Max Hellqvist, hotellinjohtaja, Original Sokos Hotel Royal, Vaasa, puh. 040 529 3686, max.hellqvist@sok.fi
Riku Asukas, toimialajohtaja, Osuuskauppa KPO, puh. 050 388 3488, riku.asukas@sok.fi
Original Sokos Hotel Royal on Vaasan ytimessä sijaitseva aurinkoinen ja energinen hotelli, joka uudistuu täysin vuosien 2023–2025 aikana.
Hotelliuudistuksen lähtökohtana on luoda Pohjolan energiapääkaupunkiin yksi maan energiatehokkaimmista hotelleista, mikä mahdollistetaan muun muassa maalämmöllä, omalla aurinkoenergialla ja moderneilla teknologiaratkaisuilla.
Uudistuksen valmistuttua vuonna 2025 hotellissa on yli 260 huonetta, neljä ravintolaa, tapahtumakerros ja huipulla sijaitseva saunaosasto Vaasa-näkymineen ja kattouima-altaineen. Osa hotellia on avoinna koko uudistuksen ajan.
https://www.sokoshotels.fi/hotellit/vaasa/original-sokos-hotel-royal-vaasa
10.10.2024 | Uutiset
18.9.2024 | Uutiset
13.9.2024 | Uutiset