KPO:n myynti ennätykseen toisena koronavuonna, asiakasomistajille ennätyspalkitseminen


24.2.2022

Osuuskauppa KPO:n myynti kasvoi vuonna 2021 merkittävästi ollen 932,8 miljoonaa euroa. Toiminnan tulos parani myynnin kasvun vetämänä.

KPO:n verollinen myynti oli viime vuonna 932,8 (ed.v. 852,1) miljoonaa euroa ja liikevaihto 757,6 (ed.v. 693,6) miljoonaa euroa. Tulos ennen veroja oli 33,8 (ed.v. 26,9) miljoonaa euroa. KPO investoi 47,3 miljoonaa euroa palveluverkostonsa kehittämiseen. Bonusta, ylijäämänpalautusta, osuusmaksun korkoa ja maksutapaetua maksettiin ennätykselliset 31,4 (ed.v. 27,7) miljoonaa euroa.

Myynti kasvoi edellisestä vuodesta 80,7 miljoonaa euroa eli 9,5 prosenttia. KPO:n verollinen myynti jakautui seuraavasti:

Päivittäistavarakauppa 58,4 %
Polttonestekauppa 16,9 %
Autokauppa 12,4 %
Käyttötavarakauppa 8,1 %
Matkailu- ja ravitsemiskauppa 2,9 %
Kiinteistöliiketoiminta 1,3 %

KPO:n market -toimialan myynti kasvoi koronapandemian vauhdittaman päivittäistavarakaupan sekä polttonestemyynnin vetämänä edellisvuodesta 7,5 % ja oli 788,3 miljoonaa euroa. Matkailu- ja ravitsemistoimiala puolestaan kärsi edelleen pandemian vaikutuksista ja toiminnalle asetetuista rajoituksista. Toimialan myynti oli 16,1 miljoonaa euroa, mikä oli 18,4 % edellisvuotta enemmän. Myynti jäi kuitenkin vielä selvästi koronaa edeltävästä ajasta. Autokaupan myynti oli 116,1 miljoonaa euroa, missä oli kasvua edelliseen vuoteen peräti 23,1 %.

Henkilökunnasta pidettiin huolta

Henkilöstön määrä oli vuoden lopussa 1 753. KPO on Eezy Flown työtyytyväisyyttä mittaavan tutkimuksen mukaan yksi Suomen innostavimmista työpaikoista ja ylsi työyhteisötutkimuksessa jälleen parhaaseen AAA-luokitukseen. Tämän erinomaisen tuloksen ovat mahdollistaneet panostukset työolosuhteisiin ja -välineisiin sekä henkilökunnan työhyvinvointiin ja jaksamiseen. Henkilöstöä huomioitiin vuoden aikana ylimääräisellä kannustepalkkiolla ja hyvinvointirahalla kiitoksena sinnikkäästä työstä koronapandemian keskellä. Koko henkilöstö kyettiin myös pitämään töissä toimialojen välisellä yhteistyöllä, vaikka matkailu- ja ravitsemisalalla jouduttiin koronarajoitusten vuoksi sulkemaan toimintoja tai toimimaan rajoitetuin aukioloajoin useaan otteeseen vuoden aikana.

Asiakasomistajia palkittiin ennätyksellisesti 31,4 miljoonalla eurolla

Vuonna 2021 KPO:hon liittyi 3 360 uutta jäsentä eli asiakasomistajaa. Jäsenmäärä oli joulukuun lopussa 126 589. KPO:n toiminta-alueen kotitalouksista n. kolme neljäsosaa on KPO:n asiakasomistajia. Asiakasomistajien saama Bonus oli 23,4 miljoonaa euroa. Bonusta, osuuspääoman korkoa, maksutapaetua ja ylijäämänpalautusta maksettiin yhteensä 31,4 miljoonaa euroa eli keskimäärin 248 euroa jäsentä kohden.

Tulos mahdollistaa asiakasomistajien ennätyspalkitsemisen myös alkaneena vuonna

KPO:n ylijäämä ennen veroja oli 33,8 miljoona euroa (ed.v. 26,9 miljoonaa euroa). Konsernin omavaraisuusaste oli 83,2 % (ed.v. 79,4 %). Tuloksestaan KPO maksaa veroja 5,8 miljoonaa euroa.

”Korona toi turbulenssia KPO:n toimintaan myös vuonna 2021, mutta toimialamme selvisivät haasteesta kunnialla ennen kaikkea palveluitamme aktiivisesti käyttäneiden asiakasomistajien sekä sitoutuneiden, etulinjassa puurtaneiden työntekijöidemme ansiosta. Todella suuret kiitokset omistajillemme, koko upealle henkilökunnallemme sekä KPO:n hallinnolle ja yhteistyökumppaneille menneestä vuodesta. Asiakasomistajiamme palkitaan ennätyksellisesti maksamalla ylijäämän palautusta 8 miljoonaa euroa. KPO:n hallitus esittää kevään edustajiston kokoukselle, että KPO jakaa jäsenilleen 5 %:n osuuspääoman koron lisäksi 1,5 % ylijäämänpalautusta Osuuskauppa KPO:lta tehdyistä bonusostoista. Mikäli edustajiston kevätkokous hyväksyy esityksen, paranee meillä asioivien jäsentemme palkitseminen edelleen merkittävästi aiemmasta” kertoo toimitusjohtaja Kim Biskop.

Vahva investointitahti palveluverkostoon jatkui 2021

KPO:n investoinnit vuonna 2021 olivat yhteensä 47,3 miljoonaa euroa. Vuoden merkittävin investointi oli Prismakeskus Vaasa Liisanlehdon rakennusurakan toinen vaihe. KPO:n historian suurin investointi on kokonaisalaltaan lähes 40 000 m2 käsittäen Prisman ravintolamaailmoineen ja etumyymälöineen, yli 1000 lämmintä tai kylmää pysäköintipaikkaa sekä polttonesteiden jakelun ja CarWash-palvelut. Rakennuskokonaisuus valmistui joulukuussa 2021 ja työt jatkuvat vielä vuoden 2022 ensimmäisellä kvartaalilla myymälän ja vuokratilojen kalustamisella. Muita suurempia investointeja olivat S-market Palosaaren laajennus ja uudistus Vaasassa sekä kesäkuussa avattu uusi S-market Vaasanpuistikolla Vaasan keskustassa. Lisäksi S-market -ketjussa saatiin päätökseen laaja konseptiuudistuskierros ja Maakunnan Auton yhteyteen rakennettiin huippumoderni rengashotelli Seinäjoella. Panostukset sähköautojen latauspalveluhin ovat myös jatkuneet. Tällä hetkellä KPO tarjoaa sähköautojen latausta kaikkiaan 13 toimipisteessä, ja vuoden 2022 aikana verkoston laajentuminen jatkuu mm. Liisanlehdon uuden Prisman yhteyteen. Vaasan Kivihaassa puolestaan rakennettiin uusi n. 3000 neliön liikerakennus vuokralaiskäyttöön ABC Kivihaan tontille. Vuoden aikana tehtiin myös useita pienempiä korjaus-, korvaus- ja energiainvestointeja myymäläverkostoon.

Prisma Liisanlehdon avaus vuoden 2022 kohokohtana

”Näkymiä vuodelle 2022 varjostavat edelleen koronapandemian mukanaan tuomat käänteet. Epävarmuus talouden ja kulutuksen trendeistä ja toipumisesta tekee vuoden suunnittelusta jälleen poikkeuksellisen vaikeaa. Päättyneet koronavuodet kuitenkin osoittivat, että KPO on onnistunut lunastamaan sen palveluille kohdistetut odotukset hyvin globaalista kriisistä huolimatta, ja että palveluportfolio on hyvässä tasapainossa vastamaan toimintaympäristön tuomiin haasteisiin. KPO:n tavoitteena on edelleen säilyttää hintajohtajan asema päivittäistavarakaupassa ja kehittää samalla palveluitamme asiakkaillemme yhä paremmiksi ja ajanmukaisemmaksi. Visionamme on olla asiakkaidemme ykkösvalinta kaikilla toimialoillamme. ”Vuoden kohokohtana tulee olemaan Prisma Liisanlehdon avaaminen Vaasassa. Uusi myymälä oheistoimintoineen tulee parantamaan palvelutarjontaamme Vaasan seudulla merkittävästi” toteaa Biskop.

Ostoja pohjalaisilta yrityksiltä yli 110 miljoonalla ja noin 1 200 kesätyöntekijää

”Oman toiminta-alueen hyvinvointi on KPO:lle elinehto. Pyrimmekin kohdistamaan hankintoja alueellemme mahdollisimman paljon. Viime vuonna ostimme tuotteita ja palveluita pohjalaismaakunnista yhteensä yli 110 miljoonan euron arvosta 2 400:lta eri yritys- ja yhteistyökumppanilta. Toiminta-alueemme liikuntaa, urheilua ja kulttuuria puolestaan tuimme lähes 350 000 eurolla esimerkiksi Kannustajat- ja Nuori Lupaus – ohjelmiemme kautta” kertoo Biskop.

”Erityisen ylpeitä olemme siitä, että kykenimme jälleen työllistämään noin 1 200 nuorta kesällä. Tällä lukemalla olimme tiettävästi Suomen suurin nuorten työllistäjä” hehkuttaa Biskop.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Kim Biskop,