KPO:n asiakasomistajille ennätyspalkitseminen, lähes 9 miljoonaa euroa


4.4.2023

Osuuskauppa KPO:n edustajisto hyväksyi 21.3.2023 pitämässään kokouksessa hallituksen esityksen, jonka mukaan KPO jakaa jäsenilleen 3%:n osuuspääoman koron lisäksi 1,5 % ylijäämänpalautusta Osuuskauppa KPO:lta tehdyistä bonusostoista. Eli asiakasomistajat saavat yhteensä lähes 9 miljoonaa euroa.

Korkoa ja ylijäämänpalautusta saa yli 129 000 asiakasomistajaa ja ne maksetaan S-Tileille 6.4.2023. Korko maksetaan niille KPO:n asiakasomistajille, joiden osuusmaksu oli täyteen maksettu 31.12.2021 mennessä ja joiden jäsenyys jatkuu koronmaksuhetkellä. Ylijäämänpalautus maksetaan kaikille vuoden 2022 aikana KPO:lta bonusostoja tehneille KPO:n asiakasomistajatalouksille, joiden jäsenyys jatkuu maksuhetkellä. Ylijäämänpalautusta ei kerry tytäryhtiöistä eikä yhteistyökumppaneilta tehdyistä ostoista (esim. autokaupat, vakuutukset) eikä alkoholi- ja tupakkaostoista.

”Ylijäämänpalautus on osuustoiminnan periaatteisiin kuuluva tapa palauttaa osa osuuskaupan tekemästä tuloksesta takaisin omistajille heidän vuosittaisten ostojensa suhteessa. Edustajiston päätöksen myötä meillä asioivien jäsentemme palkitseminen kasvaa merkittävästi aiemmasta. Nyt maksettava ylijäämänpalautus tarkoittaa asiointinsa meille keskittävälle 5 %:n Bonukseen yltävälle perheelle noin 200 euron ylimääräistä tuloa. Tämä on varmastikin tervetullut lisä monelle kotitaloudelle näinä haastavina aikoina” kertoo toimitusjohtaja Kim Biskop.

Koron ja ylijäämänpalautuksen lisäksi KPO maksoi vuoden 2022 aikana Bonusta ja maksutapaetua yhteensä 23,6 miljoonaa euroa.

OSUUSKAUPPA KPO

Lisätietoja: Kim Biskop, toimitusjohtaja