Uudistunut S-kanava vie S-ryhmään


8.6.2015

Tiistaina 9.6. S-kanava uudistuu. Muutoksia tulee niin ulkoasuun, sisältöihin kuin toiminnallisuuksiin. Samalla sivun ylälaitaan tulee S-ryhmän yhteinen ylänavigaatio.

Kesäkuun alusta alkaen S-kanavan sisältö selkeytyy ja tarkentuu. Etusivulle on valikoitu ja nostettu esiin linkit tärkeimpiin asiakasomistajan palveluihin, kuten asiakaspalveluun, bonustietoihin ja takuukuitteihin.

– Etusivulta voi nyt asettaa oman oletusosuuskaupan, johon asiakas jatkossa automaattisesti ohjautuu S-ryhmän yhteisen navigaation kautta. Osuuskaupaksi voi myös jäsenyydestä riippumatta asettaa asuinkuntansa tai vaikkapa mökkikunnan osuuskaupan, joiden etuja ja palveluita pääsee vapaasti tutkimaan, kertoo verkkopalvelupäällikkö Marianne Uimonen SOK:lta.

Etusivu S-ryhmään

S-kanavan asiakasomistajaosioiden lisäksi sivustolle tulee S-ryhmä-osio, joka toimii S-ryhmän etusivuna. Sieltä löydät tuoreimmat uutiset, yritysfaktat, avoimet työpaikat ja S-ryhmän palvelut yrityksille.

S-ryhmä-osion etusivusta tulee jatkossa paikka, jossa viestitään kaupparyhmälle tärkeistä asioista. Sivulle tehdään myös nostoja Yhteishyvän ja Patarummun aineistoista.

Verkkoasioinnista entistä helpompaa

Kesän aikana on aloitettu koko S-ryhmän laajuinen verkkosivujen uudistus, jonka ansiosta S-kanavan ja Yhteishyvän verkkosivujen yläreunaan ilmestyy S-ryhmän yhteinen toiminnallinen navigaatio.

Yhteinen navigaatio tuo oman osuuskauppasi ja asiakkuutesi kaikkialle. Se tekee asioinnista entistä helpompaa ja on samalla asiakkuutesi koti. Sieltä löydät mm. omat bonus- ja ostokertymätietosi. Näin omat tietosi ovat läsnä niissä verkkopalveluissa, joissa asioit. Navigaatio toimii polkuna S-ryhmän eri verkkopalveluihin, omaan osuuskauppaan sekä omiin tietoihin.

Kirjaudu Omat tiedot -palveluun

Yhteinen navigaatio pitää sisällään Omat tiedot -palvelun, joka vaatii kirjautumisen. Palveluun kirjaudut samoilla tunnuksilla kuin Omalle S-kanavalle.
Jos olet täysin uusi käyttäjä, ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä sinua pyydetään tekemään vahva tunnistus pankkien tarjoamalla TUPAS-tunnistuksella tai mobiilivarmenteella. Tämän jälkeen voit kirjautua sisään itse luomillasi tunnuksilla, S-Pankin verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Tutustu ja testaa osoitteissa: s-kanava.fi ja yhteishyvä.fi.