8.2.2019
Luomulihaa, vihanneksia, marjoja, kananmunia, jauhoja – suoraan lähituottajalta oman Prisman noutopisteeseen toimitettuna? S-ryhmässä starttaa tänä vuonna pilotti, jonka tavoitteena on tehdä lähiruoan ostamisesta asiakkaille helppoa. Samalla tarjotaan pientuottajille mahdollisuus myydä omia tuotteita suoramyynnillä kaupparyhmän verkkokaupan kautta.
Suomalaiset arvostavat lähiruokaa ja paikallisten pienten tuottajien tuotteita ja niitä halutaan ostaa yhä useammin myös suoraan tuottajilta.
– Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden ostaa ruokaa suoraan tuottajilta helposti yhdistämällä ostokset ruoan verkkokaupan tilaukseen. Samalla tuottajille avautuu uusi kiinnostava kanava muun suoramyynnin oheen, valikoimajohtaja Antti Oksa S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo.
Pilotissa testattavan toimintamallin idea on, että asiakkaat voivat tilata yhdestä ja samasta verkkokaupasta sekä suoramyynnissä olevia lähituotteita että ruokakaupan muut ostokset ja hakea ne sovitun toimitusrytmin mukaisesti S-ryhmän noutopisteeltä.
– Tämän mallin avulla lähiruokatilauksen voi yhdistää muuhun asiointiin ja noutopisteiden laajojen aukiolojen myötä myös omaan elämänrytmiin, Antti Oksa kuvaa.
Pilotissa on mukana kolme osuuskauppaa: pääkaupunkiseudun HOK-Elanto, Pirkanmaan Osuuskauppa ja Satakunnan Osuuskauppa.
Logistiikka povaa menestystä – tuottajia haetaan mukaan
Lähiruokaan ja pienten tuottajien tuotteisiin keskittyviä verkkokauppoja on testattu aiemminkin. Pullonkaulaksi on usein osoittautunut logistiikka: kuluttajan ja tuottajan kohtaamispistettä on ollut työlästä ja kallistakin järjestää. S-ryhmän pilotissa ratkotaan nimenomaan tätä saumakohtaa.
– Meillä on noutopisteitä ympäri Suomea ja niiden avulla voimme yhdistää asiakkaat ja tuottajat yhä paremmin, Antti Oksa kertoo.
Suoramyynnin toimintamalli on kehitetty yhdessä biotalouden digitaalisia ratkaisuja toimittavan Mtech Digital Solutionsin kanssa.
– Maatilayrittäjät ovat Mtechin tärkein asiakasryhmä. Olemme siksi innoissamme, kun pääsemme kehittämään S-ryhmän pilotoimaa innovatiivista toimintamallia, joka antaa uusia mahdollisuuksia maatilayrittäjille kehittää liiketoimintaansa ja luoda uutta ansaintaa suoramyynnillä. Palvelu ratkaisee suoramyynnin isoimman haasteen eli tuotteiden kustannustehokkaan ja turvallisen toimituksen kuluttajille, Mtechin digijohtaja Markku Brummer kertoo.
Toimintamallissa tuottaja hinnoittelee tuotteensa itse ja S-ryhmä perii tuottajalta ainoastaan komission.
Pilotit on tarkoitus käynnistää vuoden 2019 aikana. Pilottiin haetaan mukaan suoramyyntimahdollisuudesta kiinnostuneita lähiruokatuottajia pilottialueilla Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Satakunnassa.
18.9.2024 | Uutiset
13.9.2024 | Uutiset
10.9.2024 | Uutiset