Terveisiä maailmalta


18.2.2018

Sokos Hotellien kummiurheilija pärjäsi Pyeongchangissa

 
Sokos Hotels -ketjun kummiurheilija Santeri Kiiveri laski upeasti neljänneksi Pyeongchangin paralympialaisten pujottelussa. Sokos Hotels onnittelee lämpimästi! 
 
Kausi on ollut nuorelle urheilijalle menestyksekäs muutoinkin, maailmancupissa Kiiveri sijoittui kuudenneksi. Kisamatkalla täysi-ikäiseksi tulleen Santerin kevät jatkuu nyt koulun penkillä Kuusamossa sekä SM-kisoihin osallistuen. 
 
”Yhteistyö on ollut antoissa monin tavoin. Nuoren urheilijan tavoitteellista harjoittelua ja kisaamista on ollut kiinnostavaa seurata. Matkailun ammattilaisena Santeri on antanut meille vinkkejä muun muassa urheilijoille sopivan aamiaisvalikoiman kehittelyyn” ,sanoo Sokos Hotellien markkinointipäällikkö Minna Eliasson. ”Omalta osaltamme olemme voineet tehdä suomalaista paraurheilua tunnetummaksi sekä tukea Santeria hänen urallaan.”
 
 

Myyntikiertueella Kiinassa

 
Myyntiryhmän päällikkö Timo Hakala osallistui maaliskuussa perinteiselle, Visit Finlandin järjestämälle China Road Show -kiertueelle Pekingissä ja Shanghaissa.
 
Ohjelmaan kuului niin myyntitapaamisia kuin lounaita ja illallisia kiinalaisten matkanjärjestäjien kanssa. Tapahtuma on osallistujille kaupallisesti hyvin merkittävä.
 
Vuonna 2017 kiinalaisten matkailijoiden määrä kasvoi S-ryhmän hotelleissa 27 % edelliseen vuoteen verrattuna. Suurin osa kiinalaisista majoittuu pääkaupunkiseudun hotelleissa, Lapin ollessa kiinnostavin kohde. 
 
”Suomen valtteja ovat puhtaus, hyvä ilmanlaatu sekä maamme neljä eri vuodenaikaa. Myös Helsingin nähtävyydet kiinnostavat”, Hakala kertoo.
 
”Sanoisin, että kiinalaiset eivät juurikaan odota erityiskohtelua. Kuumaa vettä tulee olla aina tarjolla, ja se, kuten Alipay-maksukortilla maksaminen, on mahdollistettu jo useissa hotelleissamme. Myös kiinankielinen materiaali, ohjeistus ja kyltitys on tärkeää.”