Syksy mullistaa Vaasan ravintolaelämän – kolme uutta konseptia kaupunkiin


20.6.2017

Vaasan ravintolatarjonta uudistuu loppukesän ja syksyn aikana, kun Osuuskauppa KPO avaa kaupunkiin kolme uutta ravintolakonseptia: VENNin, Kokokanan ja Butcher & Bankerin. Myös Rosso ja Amarillo kokevat muodonmuutoksen ja siirtyvät uusiin osoitteisiin.
 

Uusista ravintoloista VENN ja Kokokana sijoittuvat keskustan Rewell Centeriin, ja uudistuva Rosso avataan tuoreiden konseptiravintoloiden kylkeen. Amarillo muuttaa Vaasanpuistikon Hallittaren kiinteistöön Rosson entisiin tiloihin ja saa samalla täysin uudistetun ilmeen. Uusi ravintolakonsepti Butcher & Banker sijoittuu katutasoon Amarillon yhteyteen.

Uusien ravintoloiden ovet aukeavat kahdessa aallossa: elokuun lopussa lanseerataan Vaasanpuistikon Amarillo sekä Butcher & Banker, ja syksyn aikana Rewellin VENN, Kokokana sekä Rosso. Vanha Rosso suljetaan juhannuksena ja Amarillo elokuun puolessavälissä. Vaasanpuistikon Public Corner sulkee ovensa heinäkuun alussa. Sulkemisilla ei ole henkilöstövaikutuksia.

Mittaluokaltaan avaukset ovat alueosuuskaupan isoin kertaluonteinen ravintolainvestointi Vaasassa. Niiden myötä syntyy myös 20–30 uutta työpaikkaa.

– Vaasan ravintolamarkkinoilla on pitkään ollut hiljaista. Haluamme osaltamme olla piristämässä kaupungin ravintolaelämää sekä koko ydinkeskustaa, KPO:n Matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Riku  Asukas kertoo.

 

Ennennäkemättömiä konsepteja

Kokokanan ja Butcher & Bankerin myötä vaasalaiset pääsevät nauttimaan täysin uudenlaisista ravintola- elämyksistä ensimmäisinä Suomessa. Helsingissä sijaitsee VENNin samalla nimellä toimiva sisarravintola, mutta Vaasaan aukeava uutuus on itsenäinen viini- ja seurusteluravintola, jonka palvelukonsepti ja tapahtumat on räätälöity kaupunkia varten.

VENNin viereen, Amarillon entisiin tiloihin avautuva Kokokana on avotulella grillattuun ruokaan ja rentoon tunnelmaan keskittyvä ruokaravintola. Ravintolan ilmettä hallitsevat huonekasvit, puutarhajuhlamainen tunnelma sekä avara tila, jota jaetaan hyllyköillä ja sermeillä.

Butcher & Banker on räyhäkäs uuden ajan rokkibaari, joka tarjoaa laajan juomavalikoiman lisäksi tasokkaita baariruoka-annoksia. Ravintola täydentää iltaelämään keskittyvän kahden kerroksen ravintola- kokonaisuuden  Vaasanpuistikossa.

– Tarjonnan monipuolistuminen tuo asiakkaille enemmän vaihtoehtoja. Haluamme tarjota uusia kokemuksia, ja Vaasan paikallisesti toteutettavat uudistukset antavat siihen ainutlaatuisen mahdollisuuden. Uudet ravinto- lat ovat valtakunnallisestikin uniikkeja elämyksiä, Asukas summaa.

Lisätietoja: Riku Asukas