12.6.2008
Osuuskauppa KPO:n rakennuttamassa uudessa Sale Koivulahdessa vietetään avajaisia perjantaina 13.6.2008 klo 9.00. Avauksen tulee suorittamaan Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg ja Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Arttu Laine sekä projektipäällikkö Robert Ljung. Uusi Sale Koivulahti sijoittuu helposti asioitavaan paikkaan valtatie kahdeksan ja Koivulahdentien risteykseen.
Salen liiketoiminta siirtyi Osuuskauppa KPO:lle Kvevlax andelshandelilta tämän vuoden alussa ja nyt avattava uusi myymälä on KPO:n ensimmäinen investointi Mustasaaren kunnan alueella. Sale on menestynyt Koivulahdessa varsin hyvin, mutta haluamme kehittää Sale myymälää päivittäistavaran kauppapaikkana entisestään. Uusi Sale Koivulahti tulee tarjoamaan ajanmukaisia kauppapalveluja niin Koivulahden asukkaille kuin ohikulkijoillekin.
Uuden Salen pinta-ala on 599 neliötä ja myyntiala 369 neliötä. Sale Koivulahti on rakennettu viimeisimmän market-kaupan osaamisen mukaan. Myös päivittäistavaravalikoima tulee entiseen verrattuna kasvamaan merkittävästi. Asiakastilat ovat avarat sekä valoisat ja katutason sisäänkäynti automaatti-ovineen varmistaa asioinnin helppouden ja mukavuuden.
Sale Koivulahti palvelee asiakkaitaan kaikkina viikonpäivinä. Myymälä on avoinna arkisin 8 – 21, lauantaisin 8 – 18 sekä kesäsunnuntaisin 12 – 21. Sale Koivulahti työllistää myymäläpäällikkö Lise-Lott Lassuksen lisäksi 4 työntekijää sekä
3 kesäapulaista.
Salen pihassa toimii myös uusi ABC-polttoaineautomaatti, joka omalta osaltaan täydentää Salen nykyaikaista kauppapalvelua. Polttoaineautomaatti palvelee asiakkaita ympäri vuorokauden.
Sale Koivulahden investointi oli yhteensä noin 1,5 M€.
Osuuskauppa KPO on jo yli 82.000 asiakasomistajan omistama pohjalainen palveluyritys. KPO käyttää tuloksensa oman toimialueen palvelujen ja toimipaikkaverkoston kehittämiseen. Palveluiden täydentyminen ja kehittyminen tarjoavat asiakasomistajille entistä paremman mahdollisuuden hyödyntää jäsenyyttään.
Sale Koivulahden lisäksi tämän vuoden investointikohteisiin kuuluu mm. aiemmin tänä vuonna avattu Sale Korsnäs, kesäkuussa avattava Sale Ylivieska sekä rakenteilla oleva Vöyrin uusi S-Market ja näiden lisäksi tulemme tekemään kuluvan vuoden aikana mittavia kalustouudistuksia useissa kauppapaikoissa.
Sale Koivulahden avausta juhlistetaan kahvilla leivosten kera. Tervetuloa!
OSUUSKAUPPA KPO
Lisätietoja
Jarmo Palola Robert Ljung
Sale-ryhmän johtaja Projektipäällikkö
0400 – 389 460 050 – 40 34 106
10.10.2024 | Uutiset
18.9.2024 | Uutiset
13.9.2024 | Uutiset