Sale Alavetelin virallisia avajaisia vietettiin 10.10.


10.10.2014

Alavetelin uusi Sale myymälä on ollut avoinna asiakkaille jo elokuun lopusta saakka. Nyt piha-alueidenkin valmistuttua myymälässä vietettiin virallisia avajaisia. Myymälää olivat avaamassa Kruunupyyn kunnanjohtaja Michael Djupsjöbacka ja Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop.

Myyntialaltaan noin 400 neliöinen myymälä rakentui samalle tontille entisen myymälän kanssa. Entinen myymälärakennus on purettu ja pihaan on saatu reilusti lisää parkkipaikkoja. Energiatehokkaan myymälän lämmitysjärjestelmänä on kalliolämpö ja kylmäjärjestelmä toimii ympäristöystävällisellä hiilidioksidilla. Rakennusurakoitsijana on toiminut Rakennus-Korpela Oy Vetelistä.

Uutena myymälään tulee kahviautomaatti ja postin palveluille saatiin toimivat tilat kassojen yhteyteen. ”Uuden myymälän myötä valikoima kasvoi merkittävästi, kaikki tarvittava löytyy arkeen ja juhlaan. Myymälä on avara ja valoisa, voimme palvella asiakkaita entistä paremmin.” toteaa Sale-ryhmän johtaja Jarmo Palola.