30.11.2015
Panostamalla oman toimintansa energiatehokkuuteen, uusiutuviin energiamuotoihin ja tukemalla asiakasomistajia energiansäästössä, S-ryhmä haluaa vaikuttaa osaltaan ilmastonmuutoksen torjuntaan. S-ryhmä on sitoutunut esimerkiksi siihen, että vuonna 2016 puolet sen käyttämästä sähköstä tuotetaan omalla tuulivoimalla.
Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii toimia meiltä kaikilta ja uskomme, että yritykset voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa merkittävästi ilmastonmuutoksen hillintään.
Vuodesta 2010 S-ryhmän toiminnasta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet lähes 30 prosenttia, energiankäyttö on tehostunut 28 prosenttia ja jätteiden hyötykäyttöaste noussut 70 prosentista yli 90 prosenttiin.
S-ryhmä haluaa olla edelläkävijä uusiutuvien energiamuotojen kehittämisessä ja käyttöönotossa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi investointeja tuulienergiaan, omien toimipaikkojen energiatehokkuuden kehittämistä sekä vaihtoehtoisten ratkaisujen tarjoamista fossiilisille polttoaineille polttonestekaupassa.
S-ryhmän tavoitteena on, että vuonna 2016 puolet sen käyttämästä sähköstä tuotetaan omalla tuulivoimalla. Myös energiankäytön pitää olla fiksua. Asiakkaille tämä näkyy muun muassa ovellisina ja kannellisina kylmälaitteina, jotka pienentävät sähkönkulutusta merkittävästi.
Vaihtoehtoja fossiilisille polttoaineille haetaan kiertotaloudesta, josta hyvä esimerkki on ABC-asemilla myytävän EkoFlex E85 -polttoaine, jonka bioetanoli valmistetaan kotimaisesta elintarviketeollisuuden ja ruokakaupan biojätteestä.
Uudenlaisia ratkaisuja, joilla vastata ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen riittävyyden tuomiin haasteisiin, S-ryhmä hakee ilmastonmuutoksen hidastamiseen tähtäävästä Climate Leadership Councilista, johon se liittyi syksyllä. Kestävää Suomea rakennetaan ”Suomi, jonka haluamme 2050” yhteiskuntasitoumuksen avulla, johon S-ryhmä on sitoutunut omilla toimenpiteillään.
S-ryhmä on haastanut koko henkilökuntansa mukaan ilmastotalkoisiin. Sinäkin voit osallistua tekemällä henkilökohtaisen ilmastolupauksen esimerkiksi ilmastolupaus-kampanjan kautta.
18.9.2024 | Uutiset
13.9.2024 | Uutiset
10.9.2024 | Uutiset