S-Pankki ostaa enemmistön FIM-konsernista


29.5.2013

S-Pankki on tehnyt esisopimuksen FIM-konsernin osake-enemmistön ostamisesta. Ensivaiheessa S-Pankki ostaa 51 % FIM-konsernin osakekannasta ja loput 49 % yhteisesti sovittujen ehtojen puitteissa vuoden 2016 alkupuolella. Kaupan myötä S-Pankin tuotevalikoima laajenee rahastosäästämiseen ja varainhoitoon.

– S-Pankin asiakkaat ovat toivoneet rahastoja pankin tuotevalikoimaan koko sen olemassaoloajan. Vastaamme siis kaupalla asiakkaidemme odotuksiin. Haluamme olla edistämässä asiakkaidemme mahdollisuuksia säästää ja varautua tulevaisuuteen, kertoo S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula.

Rahastoliiketoimintaan mukaan lähteminen on ollut pitkä tie. Eri vaihtoehtojen kartoittamiseen on käytetty aikaa pitkälti toista vuotta. S-Pankille sopivimmaksi vaihtoehdoksi uuden liiketoiminta-alueen haltuunotolle valikoitui paikkansa rahastokentässä jo vakiinnuttaneen toimijan ostaminen. Parhaimmaksi ja S-Pankin kanssa yhteensopivimmaksi osoittautui FIM.

– FIM ja S-Pankki jakavat samankaltaisen arvopohjan. Olemme molemmat vastuullisia, suomalaisia, aktiivisesti asiakkaalle etua tuottavia yrityksiä. FIMillä on mm. laaja rahastoperhe, joka mahdollistaa laajemman tuotevalikoiman säästämiseen S-Pankin asiakkaille, Ylihurula kertoo.

S-Pankilla on vahva tahto kasvaa ja nousta Suomen suurimpien rahastoyhtiöiden joukkoon vuosikymmenen loppuun mennessä.

– Jatkossa S-ryhmän ostoksista saatavan Bonuksen voi siirtää suoraan rahastoon. Tulemme myös tarjoamaan merkittäviä etuja sekä S-ryhmän osuuskauppojen asiakasomistajille että FIMin nykyisille asiakkaille, Ylihurula linjaa yrityskaupan mahdollistamia tulevaisuuden suunnitelmia.

Maistiaisena tulevista asiakaseduista Ylihurula kertoo FIMin tarjoavan S-ryhmän osuuskauppojen asiakasomistajille ja FIMin asiakkaille kaikki sijoitukset FIM Varainhoitorahastoihin 3.6.2013 alkaen ilman varainhoitorahastojen merkintä-, lunastus- ja hallinnointipalkkioita.

– Tämä on S-ryhmän asiakasomistajille pysyvästi tarjottava etu, Ylihurula lupaa, ja jatkaa edun koskevan sekä uusia että vanhoja asiakkaita.

Kaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja Finanssivalvonnan hyväksynnän.

Lisätietoa:

Toimitusjohtaja Pekka Ylihurula, S-Pankki Oy, puh 010 76 82100, pekka.ylihurula@s-pankki.fi
Toimitusjohtaja Peter Ramsay, FIM Oyj, 09 6134 6557, peter.ramsay@fim.com
Toimitusjohtaja Mikko Mursula, FIM Varainhoito Oy, 09 6134 6361, mikko.mursula@fim.com
 

Haastattelupyynnöt:

S-Pankki: Viestintäpäällikkö Raija Tirronen, S-Pankki Oy, puh. 010 76 81395, raija.tirronen@s-pankki.fi
FIM: Markkinointi- ja viestintäjohtaja Anssi Partanen, FIM, 09 6134 6429, anssi.partanen@fim.com

S-Pankki numeroina 31.12.2012

2,6 miljoonaa asiakasta
1,1 miljoonaa myönnettyä S-Etukortti Visaa
2 473 miljoonaa euroa talletuksia
241 miljoonaa euroa henkilöasiakkaille myönnettyjä luottoja
1,2 miljoonaa sähköisten palveluiden käyttäjää
19,4 %:n vakavaraisuusaste
286 työntekijää

S-ryhmään kuuluva S-Pankki on suomalainen kauppapankki, jolla on lähes 2,6 miljoonaa asiakasta.
S-Pankki tarjoaa asiakkailleen säästämiseen, maksamiseen sekä hankintojen rahoittamiseen liittyviä palveluja. S-Pankki palvelee asiakkaitaan yli 700:ssa S-ryhmän toimipaikassa ympäri Suomen sekä verkkopankissa ja puhelinpalvelussa. S-Pankin palvelut on ensisijaisesti suunnattu S-ryhmän osuuskauppojen asiakasomistajille.
S-Pankille on myönnetty kotimaisuutta kuvaava Avainlippu-tunnus.

FIM numeroina 31.12.2012

50 000 asiakasta
189 miljoonaa euroa talletuksia
2 200 miljoonan euron hallinnoitava varallisuus
20,1 %:n vakavaraisuusaste
200 työntekijää

FIM on suomalainen sijoituspalvelutalo, joka tarjoaa yksilöllisiä ja monipuolisia sijoitus-, säästämis- ja varainhoitopalveluja. FIM-konserniin kuuluvat emoyhtiö FIM Oyj:n lisäksi tytäryhtiöt FIM Pankki Oy ja FIM Varainhoito Oy. Helsingissä sijaitsevan päätoimipisteen lisäksi FIMillä on toimipisteet Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. FIM toimii myös Tukholmassa.

Lue lisää S-Pankista ja FIMistä:
www.s-pankki.fi
www.facebook.com/kauppapankki
www.twitter.com/s_pankki
www.fim.com
www.facebook.com/Rahantaju
https://twitter.com/FIMRahantaju