S-market Kärsämäki avattiin


24.10.2013

Uusi S-market Kärsämäki avattiin tänään vilkkaan nelostien varteen, osoitteeseen Koulutie 1. S-marketissa asiakkaita palvelee n. 10 kaupan ja palvelun ammattilaista.

Uuden marketin myötä myyntineliöt lähes tuplaantuivat. Valikoima kasvoi kokonaisuudessaan yli 7 500 tuotteella. Päivittäistavaravalikoima kasvoi noin 2 500 tuotteella reiluun 9 000 tuotteeseen ja käyttötavaravalikoima kasvoi yli 5 000 tuotteella reiluun 25 000 tuotteeseen. Leipäosaston yhteydessä on leipomotuotteiden paistopiste ja kassojen ulkopuolella toimii kahvipiste. Uutena myymälään tulee Veikkauksen palvelu ja pihassa toimii jo vuosi sitten avattu ABC automaatti.

”Uuden S-marketin myötä valikoimat kasvoivat kaikissa tuoteryhmissä ja palveluita tuli lisää. Myymälä on avara ja valoisa ja parkkipaikkoja on enemmän. Voimme palvella asiakkaita entistä paremmin.” toteaa S-market-ryhmän johtaja Jyrki Kentala.

Marketin kiinteistö- ja kylmätekniikka on sovitettu yhteen mahdollisimman hyvän energiatehokkuuden saavuttamiseksi. Lämmitysjärjestelmänä on kalliolämpö ja kylmäjärjestelmä toimii ympäristöystävällisellä hiilidioksidilla. Rakennusurakoitsijana on toiminut Tehorakentajat Törmälehto Oy Haapavedeltä ja pääsuunnittelijana Oy Polyplan Ab Vaasasta. Vanha S-market-rakennus on myyty Laaksojen Rauta Oy:lle, joka on ollut kiinteistössä vuokralaisena.