Pohjanmaalla venytetään senttiä keskittämällä


10.6.2008

Pohjanmaalla venytetään senttiä keskittämällä

Säästetyt eurot ja aika sekä erityisedut ovat pääsyyt siihen, miksi suomalaiset keskittävät, selviää Ifin TNS Gallupilla toukokuussa teettämässä tutkimuksessa.   

Taloudellisten syiden ohella keskittämisen koetaan helpottavan asioiden hoitamista ja säästävän aikaa. Toisaalta koko Suomen tasolla vajaa neljännes pelkää keskittämisen lisäävän riippuvuutta yhdestä yrityksestä tai yritysryppäästä.

Kuitenkin vain 5 prosenttia yli 1400 haastatellusta oli sitä mieltä, ettei keskittämisestä ole hyötyä.

Pohjanmaalaiset maan myönteisimpiä keskittäjiä

Pohjanmaalla ihmiset suhtautuvat keskittämiseen muuta maata myönteisemmin. 

– Rahan säästömotiivi on alueella erittäin vahva, ja riippuvuutta pelätään Pohjanmaalla vähemmän kuin missään muualla Suomessa, kertoo Ifin aluejohtaja Anne Haapaniemi.

Keskittämisen etuja vapaasti luetellessa 65 prosenttia pohjanmaalaisista mainitsi taloudelliset hyödyt, kun koko Suomen tasolla taloudellisia syitä painotti 71 prosenttia vastaajista.

– Tutkimuksen perusteella uskomme, että keskittäminen nousee Pohjanmaalla vahvemmaksi trendiksi myös vakuuttamisessa. Meillä on hyvä syy uskoa, että uudet edut ja bonusyhteistyö S-ryhmän kanssa vahvistavat asemaamme alueella entisestään, Haapaniemi arvioi.   

If uudisti asiakasetujaan kesäkuun alussa. Tavoitteena ovat entistä tyytyväisemmät asiakkaat ja oikein kohdistettu vakuutusturva.

– Haluamme myös palkita keskittäjäasiakkaamme entistä paremmin, kertoo Haapaniemi.

Kun asiakas keskittää vakuutuksensa Ifiin, hän saa alennusta vakuutusten maksuista parhaimmillaan 14 prosenttia. Poikkeuksen muodostavat yhteistyöjärjestöjen asiakkaat, jotka saavat vakuutusten maksuista alennusta jopa 15 prosenttia. Lisäksi keskittäjäasiakas on oikeutettu muihin erityisetuihin kuten alennuksiin turvatuotteista.   

Ifin omien keskittämisetujen lisäksi S-ryhmän asiakasomistajat kerryttävät kesäkuun alusta alkaen Bonusta Ifin kotitalouksille tarjoamista vakuutuksista. Keskittäjäetujen lisäksi asiakas, joka on S-ryhmän asiakasomistaja saa Bonusta jopa viisi prosenttia vakuutusten maksuista.

– If täydentää hyvin KPO:n palvelutarjontaa asiakasomistajille. Ifin laaja myyntiverkosto ja monipuoliset internetpalvelut takaavat sen, että asiakasomistajat voivat keskittää vakuutusasiansa Ifiin. Asiakasomistajat ovat ottaneet yhteistyön hyvin vastaan, ja heidän mielenkiintonsa yhteistyötä kohtaan on ylittänyt odotuksemme myönteisesti, sanoo asiakkuuspäällikkö Kaisa Lukkarinen Osuuskauppa KPO:sta.

 

Lisätiedot:

If Vahinkovakuutusyhtiö, aluejohtaja Anne Haapaniemi, puh. 010 514 8065 tai 050 422 3440

Osuuskauppa KPO, asiakkuuspäällikkö Kaisa Lukkarinen, puh. (06) 8278 223