10.11.2017
Vaasalainen Otto Niittykoski ja perholainen Karoliina Ukskoski saivat tänä vuonna Osuuskauppa KPO:n Nuori Lupaus –stipendit . KPO:n Nuori Lupaus -stipendi on tarkoitettu alle 25-vuotiaille kansainväliselle huipulle tähtääville henkilöille tai ryhmille, jotka ovat kotoisin tai asuvat KPO:n toiminta-alueella. Stipendiä voi hakea urheilun, tieteen tai taiteen edustaja, jolla on selkeät tavoitteet ja päämäärät omalla alallaan. Stipendien yhteissumma on noin 2.000 euroa.
”Hakemuksia tuli tänäkin vuonna paljon ja valinta oli jälleen vaikea”, kertoo Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop.
Otto Niittykoski on 16-vuotias yhdistetyn urheilija, joka on toista vuotta mukana nuorten MM-valmennusryhmässä. Oton tavoitteena on päästä osallistumaan nuorten maailmanmestaruuskilpailuihin ensi kaudella.
Karoliina Ukskoski on 21-vuotias suunnistaja. Menestystä hänelle on kertynyt lukuisista SM-kilpailuista sekä EM-kilpailuista ja hän sai nuorten MM-pronssimitalin vuonna 2015. Karoliina harjoittelee tällä hetkellä täysipäiväisesti ja tulevalla kaudella hän on mukana Team Kisakallio –ryhmässä, joka on alle 23 –vuotiaiden talenttiryhmä.
Samassa yhteydessä myönnettiin Vaasalaiselle pyörätuolisulkapalloilijalle Thomas Puskalle kannustuspalkinto. Thomas on saavuttanut parasulkapallon EM-mitalin Hollannissa 2016.
Stipendin ovat saaneet aiemmin:
yleisurheilija Katri Mustola Kalajoelta
hiihtäjä Emelie Svenlin Kruunupyystä
suunnistajat Anu ja Satu Tuomisto Vaasasta
keilaaja Teemu Putkisto Ylivieskasta
jalkapalloilija Olga Ahtinen Kokkolasta
suunnistaja Kirsi Nurmi Vaasasta
pyörätuolikelaaja Tuomo Himanka Kalajoelta
balettitanssija Minna Somero Kokkolasta
kilpatanssija Jani Neulaniemi Vaasasta
alppihiihtäjä Tii-Maria Romar Vaasasta
hiihtäjä Kalle Lassila Vetelistä.
Stipendin hakuohjeet löytyvät osoitteesta www.s-kanava.fi/kpo
10.10.2024 | Uutiset
18.9.2024 | Uutiset
13.9.2024 | Uutiset