18.3.2020
COVID-19-koronaviruspandemia koettelee tällä hetkellä erityisesti matkailu- ja ravitsemistoimialaa Suomessa. Kysyntä ja asiakasmäärät ovat hotelleissa ja ravintoloissa vähentyneet merkittävästi, ja arvio on, että tilanne tulee vaikeutumaan edelleen. Myös autokaupan tilanne on haastava. Kysyntä ja asiakasmäärät ovat autokaupassa vähentyneet, ja arvio on, että tilanne tulee vaikeutumaan. Tästä johtuen Osuuskauppa KPO käynnistää tänään 18.3.2020 yhteistoimintaneuvottelut matkailu- ja ravitsemistoimialalla sekä autokaupassa, arvioidakseen henkilöstön lomauttamistarvetta ja kartoittaakseen väliaikaisia toimia, joilla tilanteen yli selviydytään. Neuvottelujen piirissä on noin 350 henkilöä.
”Työn vähenemisestä huolimatta esimerkiksi ruokakaupoissamme saattaa esiintyä myös työvoimapulaa. Ruoan kysyntä on siirtynyt koronaepidemian myötä lähes täysin ravintoloista koteihin, mikä tuo painetta ruokakaupan kuormien purkamiseen, hyllyttämiseen ja asiakaspalveluun. Työntekijöiden valmiutta auttaa näissä tilanteissa yli osuuskaupan toimialarajojen kartoitetaan, ja mahdollisten lomautusten määrä ja vaikutukset pyritään pitämään mahdollisimman pienenä. Lomautuksia pyritään välttämään myös hyödyntämällä työehtosopimuksessa olevia mahdollisuuksia työaikajoustoihin”, kertoo Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop.
Osuuskauppa KPO:n perustehtävänä on tarjota asiakasomistajilleen etuja ja palveluita. ”Elämme täysin poikkeuksellisessa tilanteessa ja katsomme, että tuo tehtävä toteutuu parhaiten varmistamalla asiakkaiden perustarpeiden eli kotitalouksien ruokahuollon, polttonesteiden ja päivittäisten käyttötavaroiden jakelun. Osuuskauppa KPO:n marketkaupan ketjut (Prismat, S-marketit, Salet ja ruoan verkkokaupan palvelut) pystyvät työllistämään hotellien ja ravintoloiden sekä autokaupan työntekijöitä erilaisiin kaupan alan tehtäviin joustavilla työ- ja työaikajärjestelyillä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa”, jatkaa Biskop.
Kahviloiden ja ravintoloiden aukioloa on useissa Euroopan maissa rajoitettu tai kielletty. ”Kysyntä ravintoloissa alkoi hiipua muun muassa etätyön yleistyttyä jo viime viikolla. Henkilökuntamme on jo lähtenyt esimerkillisellä asenteella auttamaan kaupan puolen työkavereita”, KPO:n matkailu- ja ravitsemistoimialajohtaja Riku Asukas toteaa.
”Autokaupan toimialalla autojen myynti- ja huoltotoiminta on tässä poikkeuksellisessa tilanteessa hiipumassa nopeaan tahtiin ja vaikuttaa mm. autovalmistajien ja -maahantuojien toimintaan. Kevään tuleva rengassesonki piristää vielä tulevia viikkoja. Lisäksi etäpalvelut, esimerkiksi huollon noutopalvelu ja koeajoautojen kotiinkuljetus, tarjoavat nykyiseen tilanteeseen vaihtoehtoisia asiointitapoja. Pyrimme pitämään kaikki autokaupat ja korjaamot auki normaalisti, mutta varaudumme poikkeuksellisiin kysynnän muutoksiin. Tavoitteenamme on päästä tilanteesta yli mahdollisimman vähäisin sopeuttamistoimin”, toteaa talousjohtaja ja autokaupan toimialajohtaja Matti Laukka.
10.10.2024 | Uutiset
18.9.2024 | Uutiset
13.9.2024 | Uutiset