15.8.2018
Osuuskauppa KPO:n tammi-kesäkuun 2018 verollinen myynti oli 416,1 miljoonaa euroa kasvaen edellisvuodesta 6,9 %. Alkuvuoden operatiivinen tulos oli 11,0 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon 1,7 miljoonaa euroa. Myynnin kasvua selittävät muun muassa päivittäistavarakaupan, polttonesteen sekä autokaupan myynnin kasvu. Myös KPO:n investoinnit pohjalaismaakuntiin sekä asiakasomistajamäärän kasvu jatkuivat vahvoina.
Päivittäistavarakauppa kasvun kärkenä
Myynnin kasvu on ollut vahvaa erityisesti KPO:n päivittäistavarakaupassa, jossa kasvua kertyi Prisma-, S-market-, Sale- ja ABC –ketjuissa yhteensä 6,7 %. Myynnin kasvuun on vaikuttanut muun muassa lämmin kesä, joka näkyi esimerkiksi juomien ja jäätelöiden myynnissä selvästi. Jonkin verran myynnin kasvuun vaikuttavat myös valmisteverojen muutokset mm. tupakkatuotteissa sekä myymäläverkoston kasvu. Polttonestekaupassa kirjattiin myös vahvaa kasvua, yhteensä 9,8 %. Käyttötavarakaupan myynti puolestaan oli edellisvuoden tasolla. KPO:n autoliikkeissä myynti kasvoi 11,5 % johtuen erityisesti Kokkolan uudesta Automaa –toimipisteestä, vertailukelpoinen myynti oli edellisvuoden tasolla. KPO:n matkailu- ja ravitsemiskauppa kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 5,0 %. Myynnin kasvuun vaikuttivat erityisesti vuonna 2017 tehdyt mittavat ravintolauudistukset Vaasassa ja Kokkolassa.
”Alkuvuosi on ollut säiden puolesta hyvin erilainen kuin edellisvuosi, mikä näkyy myös KPO:n myynnissä selvästi. Selkeä talvisesonki näkyi käyttötavarakaupan myynnissä positiivisesti, ja kesähelteillä asiakkaamme ovat hyödyntäneet erityisesti pienmyymälöitämme ja liikennemyymälöitämme aktiivisesti. Lämmin kesä on toisaalta jarruttanut kasvuvauhtia hieman Prismoissa, autokaupassa ja sisäravintoloissa,” kertoo Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop. ”Kokonaismyynnin hieno kasvu ja mittavien energiainvestointien tuomat kulusäästöt ovat myös näkyneet alkuvuoden tuloksessa positiivisesti,” Biskop lisää.
Näkyviä investointeja verkostoon ja alueemme nuoriin
Osuuskauppa KPO investoi alkuvuonna 2018 yhteensä 13,5 miljoonaa euroa palveluverkostonsa kehittämiseen pohjalaismaakunnissa, mikä on edellisvuoden tasolla. Merkittävimpiä valmistuneita tai vielä käynnissä olevia hankkeita ovat myymäläuudistukset S-marketeissa Perhossa ja Toholammilla, uuden S-market Halkokarin rakennustöiden aloittaminen Kokkolassa sekä muutostyöt kauppakeskus Rewell Centerissä Vaasassa. Näiden lisäksi tehdään jatkuvasti pienempiä uudistuksia ja energiainvestointeja myymälöihin koko verkostossa.
”Investoinneillamme on suuri työllistävä vaikutus toiminta-alueemme rakentajien keskuudessa. Haluamme tarjota hyviä kauppapalveluita ja kilpailukykyisiä etuja kaikille asiakasomistajillemme, joiden määrä oli kesäkuussa jo lähes 122 000. Tyytyväinen pitää olla myös siihen, että pystyimme tänäkin vuonna tarjoamaan kesätyöpaikan yli 1 200:lle alueemme nuorelle. Tuolla määrällä olemme yksi Suomen suurimmista nuorten työllistäjistä ja hyvin monelle se ensimmäinen ihan oikea työpaikka” kertoo Biskop.
Näkymät loppuvuodelle
KPO:n koko vuoden myynnin odotetaan kasvavan, mutta toisen vuosipuoliskon kasvuvauhdin odotetaan olevan alkuvuotta maltillisempaa. Tuloksen odotetaan olevan vähintään vuoden 2017 tasolla. Loppuvuoden investoinnit tulevat olemaan alkuvuotta suuremmat. Merkittävimpiä investointeja ovat jo heinäkuun alussa hankittu hotellikiinteistö Vaasassa, jossa vuokralaisena toimii Sokotelin operoima Original Sokos Hotel Royal Vaasa, S-market Halkokarin valmistuminen Kokkolassa, uuden S-market Lappajärven rakennustöiden aloittaminen, kauppakeskus Rewell Centerissä tehtävät muutostyöt sekä koko verkostossa jatkuvat energiainvestoinnit.
18.9.2024 | Uutiset
13.9.2024 | Uutiset
10.9.2024 | Uutiset