Osuuskauppa KPO palkkaa 1 000 kesätyöntekijää ja muistaa ansioituneita opiskelijoita


2.6.2017

Osuuskauppa KPO työllistää kesällä 2017 noin 1000 kesätyöntekijää, joista yläkoulu- ja lukioikäisiä ”Tutustu työelämään ja tienaa” – kesäharjoittelijoita on noin puolet. Hakemuksia kesätöihin tuli KPO:lle yhteensä yli 3 500 kappaletta. Suurin osa kesätyöntekijöistä työskentelee asiakaspalvelun parissa esimerkiksi myyjinä, tarjoilijoina ja liikennemyymälätyöntekijöinä. ”KPO on pohjalaismaakuntien suurimpia työnantajia, puhutaan sitten kesätyöntekijöistä tai vakituisesta henkilökunnasta. Kesätyöntekijämme ovat tyypillisesti 15 –25 – vuotiaita ja olemme iloisia voidessamme tarjota tänäkin vuonna sadoille nuorille heidän ensimmäisen työpaikkansa” kertoo henkilöstöjohtaja Leif Lindberg. 

Osuuskauppa KPO tukee vuosittain myös ansioituneita opiskelijoita. Vuoden 2017 aikana jaettavien stipendien yhteissumma on noin 10 000 euroa. Stipendit jaetaan pääasiassa KPO:n toiminta-alueen oppilaitosten kautta yläkouluissa ja lukioissa sekä kaupan- ja palvelualan oppilaitoksissa.

Osuuskauppa KPO on Suomen suurimpia alueosuuskauppoja. KPO toimii Kokkolan, Vaasan, Pietarsaaren ja Ylivieskan talousalueilla ja harjoittaa market-kaupan lisäksi polttoneste-, matkailu- ja ravitsemis- sekä autokauppaa. Vuoden 2016 lopussa KPO työllisti 1 700 kaupan- ja palvelualan ammattilaista.