Osuuskauppa KPO on pienentänyt ruokahävikkiään lähes viidenneksen


29.1.2020

Osuuskauppa KPO on onnistunut pienentämään jo ennestään pientä ruokahävikkiään 17 prosenttia neljän viime vuoden aikana. Tämä on saatu aikaan sekä omaa toimintaa kehittämällä että yhteistyökumppaneiden verkostoa kasvattamalla.

Laskua hävikkiin on tuonut erityisesti syksyllä 2017 aloitettu elintarvikkeiden ilta-ale KPO:n Prismoissa, S-marketeissa ja Saleissa. Tuotteiden, joiden päiväys on umpeutumassa, myynti 60 % alennuksella kaupan viimeisinä aukiolotunteina on vähentänyt huomattavasti poisheitettävän tavaran määrää. Myös KPO:n lahjoitustoiminta laajenee jatkuvasti. Ruokaa lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen n. 60 yhteistyökumppanin kautta. Kumppanit ovat pääosin seurakuntia, työttömien yhdistyksiä ja kaupunkien työllistämispalveluita eri puolilta KPO:n toiminta-aluetta. 

”Meille hävikinhallinta on paitsi arkisia rutiineja, myös osa vastuullisuustyötä. Modernit tilausmäärien ennustejärjestelmät, vanhentuvien tuotteiden alennuskäytäntö ja jatkuvasti lisääntyvä ruokalahjoitusyhteistyö pitävät ruokahävikin määrän hallinnassa. Kehitämme jatkuvasti toimintaamme hävikin pienen¬tämiseksi edelleen”, KPO:n market-toimialajohtaja Antti Paananen kertoo.

ABC:t ja ravintolat mukana hävikkitalkoissa

Myös KPO:n ravintoloissa ja ABC-liikennemyymälöissä tehdään töitä hävikin pienentämiseksi. Ruoan valmistusprosesseja on kehitetty joustavammiksi ja vaihtuvat asiakasmäärät entistä paremmin huomioiviksi. Lisäksi ResQ -hävikkiruokapalvelu on tärkeä väylä poisheittohävikin pienentämiseksi. Se on jo käytössä usealla KPO:n ravintolalla ja ABC:lla. ”Viime vuoden aikana on KPO:n neljältä ResQ:ssa mukana olevasta ABC-liikennemyymälästä ”pelastettu” n. 2600 ruoka-annosta. Tänä vuonna laajennamme toiminnan kaikkiin seitsemään noutopöytää tarjoavaan yksikköömme” KPO:n ABC-ryhmänjohtaja Pekka Kujala kertoo.