Keltalaputetuista elintarvikkeista saa Osuuskauppa KPO:n ruokakaupoissa 11.9. alkaen viimeisinä aukiolotunteina 60 prosentin alennuksen.
Keltalaputuksella tarkoitetaan vanhenemassa oleviin tuotteisiin laitettavaa alennustarraa. Osuuskauppa KPO:n myymälöissä keltalappujen alennusprosentti on 30. Ilta-alen aikaan keltalaputetuista elintarvikkeista saa alennusta 60 prosenttia.
– Ilta-alella kannustamme asiakkaitamme ostamaan alennettuja elintarvikkeita. Laajentuneet aukioloajat pienensivät hävikkiämme jo viime vuonna ja nyt ilta-alen myötä lisäämme kierroksia, toimialajohtaja Antti Paananen Osuuskauppa KPO:sta kertoo.
Tarkista oman kaupan ilta-ale
Ilta-alen saa KPO:n Prismoista, S-marketeista ja Saleista joka päivä myymälän viimeisen aukiolotunnin ajan. Poikkeuksen tekevät ABC-liikenneasemilla sijaitsevat Salet ja ABC-marketit, joissa aleaika on joka päivä klo 21:stä myymälän sulkeutumiseen saakka. Myymälöissä tiedotetaan alennuksen alkamisesta muun muassa julisteilla. Alennuksen saa kassalla.
Oman kaupan ilta-alen alkamisajankohdan voi tarkistaa omasta kaupasta tai osoitteesta Patarumpu.fi.
Kaikki hävikki menee kiertoon
Ruokahävikin vähentäminen on Osuuskauppa KPO:lle tärkeää taloudellisesti ja vastuullisesti. Hävikkiä tulee kuitenkin vääjäämättä monista sitä vähentävistä toimenpiteistä huolimatta.
– Pyrimme lahjoittamaan hävikin ensisijaisesti hyväntekeväisyyteen kumppaneidemme avulla, joita meillä on noin 30. Jos se ei ole mahdollista, menee hävikki hyötykäyttöön energiantuotantoon, Paananen kertoo.