Näillä kelpaa virpoa


22.3.2013

Tämän viikon sunnuntaina ovat pienet virpojat taas liikkeellä. Alun perin Itäsuomalainen perinne on rantautunut lähes kaikkialle. Suurinta osaa virpominen ilahduttaa, mutta on niitäkin, jotka eivät kyseisestä perinteestä välitä.

Jotta virpominen olisi kaikkien puolesta mukavaa, keräsimme muutamia kommentteja ei-niin-myönteisesti-asiaan-suhtautuvilta. Näitä on ehkä hyvä pohtia pikku noitien ja kissojen kanssa edellisenä iltana:

  • Monesti kuulee valitusta siitä, että virpojat ovat oven takana heti aamutuimaan. Monessa paikassa virpojat lähtevät liikkeelle kuin yhdestä sopimuksesta kello kymmeneltä. Tämä lienee siedettävä ajankohta myös aamutorkkujille.
  • Virpojien yhtäaikainen määrä harmittaa monia. Yhdestä oksasta yksi palkkio. Se kai tulisi olla perussääntö. Aina voi hyvästä virpomisesta tai vaivannäöstä antaa enemmänkin. Munat ja palkkiot jaetaan kierroksen jälkeen virpojien kesken.
  • Usein innostutaan virpomisesta niin paljon, että oksien loppuessa niitä käydään pikaisesti riipimässä lisää läheisistä pusikoista. Pahimmassa tapauksissa näiden koristeeksi ovat päässeet taskusta löytyneet karkkipaperit. Kaunis ja hyvin tehty oksa osoittaa kunnioitusta virvottavalle. Sellaisesta antaa mielellään palkkion.
  • Ja vielä: muistetaan ensin kysyä ”saako virpoa” ja palkkion saamisen jälkeen ”kiittää”

Näiden ohjeiden innoittamana päätimme toteuttaa virpomisoksat Prismasta löytyneillä askarteluvälineillä. Työhön tarttui kaksi pikkuneitiä, joiden toimesta syntyikin melkoista jälkeä.

Oksiin eivät päätyneet pelkästään perinteiset höyhenet, vaan värikkäistä kreppipaperista rakentui keväisiä oksia, joilla istuskeli perhosia ja kasvoi purppuran värisiä kukkia. Myös askarteluhelmet pääsivät kimaltelemaan kilpaa pajunkissojen omien ”pehmeiden helmien” kanssa.

Värikylläisyyttä ihasteltiin moneen otteeseen. Kyllä näillä kelpaa virpoa.