KPO:n edustajiston vaaleissa asettuu ehdolle yhteensä 234 ehdokasta


13.2.2012

Osuuskauppa KPO:ssa järjestetään maaliskuun alussa edustajiston vaalit, äänestysaika on 1.-14.3.2012. Vaalien ehdokasasetteluaika oli 1.-23.1.2012.

KPO:n edustajiston vaaleissa asettuu ehdolle yhteensä 234 ehdokasta, jotka ovat osuuskaupan jäseniä eli asiakasomistajia. Ehdokasmäärä on 16 henkilöä enemmän kuin viime vaaleissa neljä vuotta sitten.

KPO:n edustajiston vaaleissa on kolme jäsenaluetta, joilta valitaan yhteensä 70 jäsentä edustajistoon. Äänioikeutettuja vaaleissa ovat kaikki ennen vaalivuotta osuuskauppaan liittyneet 15 vuotta täyttäneet jäsenet. Äänioikeutettuja jäseniä on 92 355, eli lähes 2/3 pohjalaisista kotitalouksista.

– Olemme tyytyväisiä ehdokasasettelun sujumiseen, etenkin kun ehdokasmäärä kasvoi edellisiin vaaleihin verrattuna. On hienoa huomata, että niin moni omistajistamme haluaa tulla mukaan vaikuttamaan edustajiston kautta.  Varsinaisen toimielinroolinsa lisäksi edustajistolla onkin olennainen asema tiedonvälittäjänä ja äänitorvena osuuskaupan johdon ja asiakasomistajien välillä, toteaa talousjohtaja Kim Biskop.

– Olisi tärkeää, että edustajisto saisi riveihinsä eri-ikäisiä ja erilaisilla taustoilla varustettuja ihmisiä, jotka edustavat mahdollisimman laajasti osuuskaupan asiakasomistajia, jatkaa Biskop.

Ehdokaslistat jäsenalueittain ovat nähtävillä verkossa osoitteessa www.s-osuuskauppavaalit.fi/kpo ja helmikuun puolivälistä lähtien kaikissa KPO:n Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa sekä Oravaisten ABC:llä. Lisäksi ehdokaslistat lähetetään jokaiselle äänioikeutetulle postitse kotiin äänestysmateriaalin mukana helmikuun lopussa.