Osuuskauppa KPO sponsoroi toimialueensa seuroja mm. Kannustajat-ohjelman kautta. Kannustajat-toiminnassa KPO:n asiakasomistajat keräävät omilla ostoksillaan rahaa suosikkiseuralleen. Vuonna 2019 mukana oli 70 seuraa eri puolilta KPO:n toimialuetta, joille maksettiin tukea yhteensä yli 35 000 euroa.
”Tuemme alueellamme toimivien yhdistysten toimintaa ja kannustamme ihmisiä liikkumaan. Lasten ja nuorten liikkuminen on meille erityisen tärkeää. Kannustajat-ohjelma tarjoaa asiakasomistajillemme vaivattoman tavan tukea oman suosikkiseuran toimintaa” kertoo Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop.
”Mielestämme Kannustajat on hieno ja reilu tapa jakaa seuroille taloudellista tukea. Olemme seurassamme jakaneet Kannustajat -infoa aktiivisesti ja saaneetkin ison joukon kannustajia seurallemme” kertoo Sari Saarikoski Wasa Unique Ry:stä.
”Kun Kaustisen Nuorisoseuran kansantanssiryhmä JunioriOttoset tuli valituksi mukaan Kannustajiin, lähtivät vanhemmat heti aktiivisesti mukaan ja kutsuivat myös omia sukulaisiaan sekä tuttaviaan liittymään kannustajiksi” kertoo Marika Timonen Kaustisen Nuorisoseura JunioriOttosilta.