Kokkolan Prisma avattiin laajennettuna ja uudistettuna


20.9.2013

Kokkolan Prisman 6.000 m2:n laajennus on valmis. Kiinteistön kokonaiskerrosala on 21.500 m2, josta Prisman myyntialaa on 12.000 m2. Rakennushankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 15 miljoonaa euroa.  Kokonaisuus työllistää 217 henkilöä yhteenlaskettuna sekä Prisman että vuokralaisten työntekijät.

Prisman laajennuksessa suurin painopistealue on käyttötavarakaupan valikoimien ja palvelun kehittämisessä. Valikoimat ovat nyt monipuolisemmat ja tuotteiden esillepanot entistä parempia. Lisäksi Viihteen, Sportin, Rakentamisen ja Remontoinnin osastoilla on asiakaspalvelupisteet. Isoille kodinkoneille järjestyy kotiinkuljetus ja asennuspalvelu tarvittaessa. Päivittäistavaroissa valikoima kasvaa n. 2.000 tuotteella, jolloin valikoimassa on kaikkiaan noin 19.000 tuotetta. Käyttötavaroissa tuotenimikkeiden määrä kaksinkertaistuu noin 100.000:een.

”Prismassa asiointi on entistä miellyttävämpää leveämpien käytävien, selkeän asiakaskierron ja parempien opasteiden ansiosta. Ruokaostoksilla käynti on entistä nopeampaa koska osasto on sijoitettu niin, että sinne on aiempaa lyhyempi matka toiselta pääsisäänkäynniltä. Tämä mahdollistaa aikaisempaa nopeamman asioinnin niille asiakkaille, jotka käyttävät Prismaa päivittäisenä lähimyymälänään.” toteaa toimialajohtaja Antti Paananen.

Kauppakeskuksen alueella on kiinnitetty erityistä huomiota helppoon liikkumiseen ja kynnyksettömyyteen. Pullopalautus on uudistettu kokonaisuudessaan. Pullonpalautuspiste on saavutettavissa helposti kaikilta 3 parkkialueelta ja palautusautomaatteja on nyt 6 kappaletta. Prismakeskuksessa on 900 ilmaista ja entistä tilavampaa parkkipaikkaa.

Prisman pihalla on uusi maamerkki (pyloni), jossa on kello ja lämpötila. Piha-alueella on myös 2 digitaalista opaste- ja markkinointitaulua. Myymälään on avattu asiakkaalle ilmainen Wlan-yhteys, jonka avulla asiakas voi käyttää Foodien-ruokapalvelusivustoa, Prisma.fi -verkkokauppaa tai hakea lisätietoa tuotteista internetistä. Lisäksi myymälään on avattu Prisma.fi -verkkokaupan noutopiste, josta voi kätevästi noutaa verkkokaupasta ostetut tuotteet.

Prismakeskuksessa asiakkaita palvelevat myös:

•    ABC-automaattiasema
•    CarWash- pesuautomaatti 24h.
•    S-pankki
•    Veikkaus
•    RAY:n pelit
•    Kokkolan Keskusapteekki
•    Alko
•    Lounas-kahvila Harjun Rinkeli
•    Nanson myymälä
•    Silmäasema
•    Parturi-kampaamo Salon Marjo Ahola
•    Suutari ja avainpalvelu T. Haapala
•    Kultasepänliike Kecklund
•    Prisma.fi noutopiste
•    Itellan Smartpost
•    Otto-automaatit
•    McDonald’s
•    Defibrillaattori-piste
•    Ekopiste
–    lasi
–    metalli
–    paperi
–    paristot