Grillattavat halutaan maustaa itse


9.5.2013

Kesällä grilleissä kypsennetään nautaa ja porsasta, ribsejä ja makkaraa. Tulevana kesänä takapihoilla ja mökeillä maistellaan muun muassa broilerin paistista tehtyä grillileikettä ja karamelliltä ja salmiakilta maistuvaa porsaan ulkofileepihviä.

Keväästä pitkälle syksyyn suomalaisissa grilleissä kypsytellään kymmeniä erilaisia tuotteita. Kestosuosikkeja ovat naudan ja porsaan fileet, fileepihvit sekä pihvifileet. Perinteinen porsaan grillikylki ja ribsit ovat myös suosittuja vuodesta toiseen.

Marinoitujen tuotteiden suosio on laskussa ja asiakkaita kiinnostavat yhä enemmän naturellit, miedosti suolatut, pintamaustetut ja mausteöljytyt tuotteet. Grillituotteiden maustaminen itse on ollut trendi jo useamman vuoden ajan.

Myös broilerituotteita maustetaan itse. Ohuet leikkeet kypsyvät helposti ja nopeasti. S-ryhmän päivittäistavarakaupassa ennustetaan, että broilerin paistista tehty grillileike on kesän hittituote mehevyytensä ja maukkautensa ansiosta.

Monien makujen yhdistelmä

Yhä useampi asiakas helpottaa kesäistä ruoanlaittoaan valitsemalla kaupan hyllyltä valmiin grillauslaatikon, jossa on useampia grillaukseen sopivia erimakuisia tuotteita. Erilaiset maut houkuttavat myös vartaissa. Erityisesti broilerituotteissa on aikaisempia vuosia enemmän erilaisia makuvaihtoehtoja.

Esimerkiksi porsaan ulkofileepihveistä löytyy niinkin erikoisia makuvaihtoehtoja kuin karamelli ja salmiakki.

Makkara on kestosuosikki

Makkarat ja bratwurstit ovat suomalaisten suosikkigrillattavia. Niitä myydään S-ryhmän ruokakaupoissa touko–elokuussa lähes 6 miljoonaa kiloa. A-luokan makkaraa ostetaan vuosi vuodelta yhä enemmän, varsinkin, kun joka kesä tulee uutuusmakuja. Osa uutuuksista on kaupan hyllyillä vain kesän ajan, mutta suosituimmat saattavat jäädä valikoimiin pidemmäksikin aikaa.

Myyntitilastoissa suurten lihatalojen tuotteet ovat kärkisijoilla, mutta kuluttajille on tarjolla myös paljon pienten paikallisten makkaranvalmistajien tuotteita. Niin sanottujen raaka-makkaroiden uskotaan kiinnostavan kuluttajia tänäkin kesänä edellisten tapaan.