Green Key -ympäristömerkki myönnetty Kokkolan Kaarlelle


2.12.2016

Original Sokos Hotel Kaarlelle myönnetty Green Key -ympäristömerkki ensimmäisenä hotellina Kokkolassa.

Me täällä Original Sokos Hotel Kaarlessa haluamme pitää huolta luonnosta sekä sinusta.

Hotellimme on sitoutunut ottamaan toiminnassaan huomioon ympäristön hyvinvoinnin. Tästä todistuksena Original Sokos Hotel Kaarlelle on myönnetty Green Key –ympärisösertifikaatti. Green Key on kansainvälinen ympäristömerkki, joka edistää kestävää matkailua. Ympäristösertifioitujen hotellien myötä matkustajilla on entistä paremmat mahdollisuudet tehdä ympäristön kannalta kestäviä valintoja sekä pienentää omaa hiilijalanjälkeään

Green Key -merkin saanut hotelli on sitoutunut henkilöstön ja asiakkaiden ympäristötietoisuuden kasvattamiseen, energian- ja vedenkäytön tehostamiseen ja majoitustoiminnan ympäristörasituksen pienentämiseen. Merkki perustuu majoitusalalle suunniteltuihin ympäristökriteereihin, joiden noudattamiseen ja seurannan raportointiin osallistuja sitoutuu.

Näin me toimimme ympäristön hyväksi joka päivä:

  •      Koko henkilökuntamme on mukana ympäristötyössä ja saamme osana työtämme koulutusta ympäristöasioissa
  •      Lajittelemme jätteet tarkasti ja tehokkaasti – uudelleenkäyttöön soveltuvat ohjataan kierrätykseen
  •      Tehostamme vedenkäyttöä: keittiössä tiskaamme tarkasti ja tehokkaasti, ja valtaosassa huoneistamme on vettä    tehokkaasti säästävät suihkut ja hanat.
  •      Siivouksessa käytämme ympäristömerkittyjä puhdistusaineita.
  •      Siivoushenkilökuntamme huolehtii myös huoneseesi esille jättämäsi pullot, lasit ja paperit puolestasi kierrätykseen.
  •      Valaistuksessa käytämme energiansäästö- ja led-lamppuja. Näitä meillä on jo vähintään puolessa valaisimista. Aina kun vaihdamme uuden lampun, valitsemme   ympäristöä säästävän.
  •     Suosittelemme ympäristöystävällistä liikkumista:  valittavanasi on polkupyöriä ja kävelysauvoja, sähköautoja. Suosimme myös itse ympäristöystävällistä liikkumista.
  •     Meillä on aina tarjolla on lähi- ja luomuruokaa sekä kasvivaihtoehto ravintolassamme.
  •     Pidämme kiinteistön laitteistot ilmanvaihdosta jääkaappeihin hyvässä kunnossa ja laitteet näin energiatehokkaassa toiminnassa.
  •     Olemme vähentäneet huonekohtaisten jääkaappien määrää energian säästämikseksi.
  •     Innostamme asiakkaatkin mukaan. Jokaisesta huoneesta löytyy vinkkejä miten hotellivieraana voit säästää ympäristöä.
  •     Pidämme huolen, että noudatamme toiveitasi: jos jätät pyyhkeen naulakkoon, emme vaihda sitä.
  •     Autamme nauttimaan upeasta suomalaisesta luonnostamme: kaikista hotelleista löydät tietoa lähimmistä luontokohteista.
  •     Näin sinäkin voit auttaa ympäristöä:
  •     sammuta suihku, kun laitat shampoota tai saippuaa
  •     käytä hammasmukia hampaita pestessäsi
  •     jätä pyyhe naulakkoon ja käytä sitä uudelleen
  •     sammuta turhat valot
  •     muista napata avainkortti mukaasi lähtiessäsi huoneesta, näin koko huoneen valot sammuvat
  •     valitse aamiaisella lähi-, luomu- ja kasvisruokaa
  •     syö aina kaikki minkä otat
  •     lajittele roskat. Huoneen pöydälle jättämäsi pullot, paperit ja lasit huonesiivous lajittelee eteenpäin.
  •     tutustu nähtävyyksiin pyöräillen tai kävellen, kysy hotellista bussiaikatauluista ja muusta julkisesta
  •     käytä portaita hissien sijaan

 

Lue lisää Green Keysta tästä