Aurinkolasit silmälasikäyttäjälle


14.3.2013

Silmälasien käyttäjä valitse vahvuudet yhä useammin myös aurinkolaseihin. Silmäasema-ketjun optikko Hanna Airio kertoo, että vahvuuksilla varustetut aurinkolasit kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta.

– Tähän ovat vaikuttaneet optikkoliikkeiden ”Osta silmälasit, saat aurinkolasit vahvuuksilla kaupan päälle” – tyyppiset tarjoukset. Nykyään saatavilla on myös kattava valikoima erilaisia aurinkolasipaketteja, joiden hinnat ovat suhteessa edullisempia kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten

Silmäasemalla yksitehovahvuudet tuovat aurinkolaseille lisähintaa 40 eurosta ylöspäin.  Hintaan vaikuttavat linssien vahvuuksien lisäksi mahdolliset naarmuuntumisesto- ja ohennus- ja polarisaatiokäsittelyt.

Lähes kaikki silmälasien käyttäjät voivat valita vahvuudet aurinkolaseihinsa. Sellaiset silmien taittoviat, joiden vuoksi linssiä ei voisi valmistaa värillisenä, ovat hyvin harvinaisia. Vahvuudet voi valita lähes mihin tahansa kehyksiin todella suuria ja kaarevia lukuun ottamatta.

Aurinkolaseihin saa myös moniteholinssit. Ne ovat tarpeen autoillessa, jotta näkee tien lisäksi kojelaudan mittarit, tai mikäli haluaa lukea auringossa.

Airio muistuttaa, että aurinkolaseja on olemassa erilaisiin tarkoituksiin, kuten veneilyyn ja hiihtoon. Omista harrastuksistaan kannattaa mainita aurinkolasiostoksilla, jotta myyjä osaa suositella parhaat linssit ja kehykset.

– Esimerkiksi golfin pelaaja tarvitsee tietyn väriset linssit, jotta valkoinen pallo erottuu viheriöltä.