90 000 asiakasomistajan raja ylittyi KPO:ssa.


26.1.2011

Osuuskauppa KPO:n jäsenmäärä ylitti joulukuussa 90 000 rajan ja oli vuoden lopussa 90 411. Joulukuun alussa jäseneksi liittynyt  24- vuotias Asko Alanko Toholammilta oli KPO:n 90 000. asiakasomistaja. Onnekas asiakasomistaja puolisoineen palkittiin eilen kukkasin ja 90 000 sentin arvoisella lahjakortilla.  

Huomionosoituksesta iloisesti yllättynyt nuori pari kertoi asioivansa säännöllisesti Toholammin S-Marketissa. He odottavat mielenkiinnolla keväällä avattavaa Ylivieskan Prismaa.

Vaasan talousalueen jäsenmäärä kasvaa nopeasti

KPO:n jäsenmäärä kehittyi hyvin viime vuoden aikana. Uusia jäseniä liittyi kuluneen vuoden aikana lähes 4 500. Noin 65 prosenttia alueen talouksista on asiakasomistajia.

Eniten uusia asiakasomistajia liittyi Vaasan talousalueella. Vaasan kaupungin alueella talouspeitto ylitti 50 prosentin rajan. Nopeinta kasvu oli viime vuonna Luodossa, jossa KPO avaa S-marketin keväällä. Korkein talouspeitto oli edelleen Lestijärvellä, missä 88 prosenttia talouksista on asiakasomistajia.

KPO:n asiakasomistajat saivat  Bonusta vuonna 2010 yhteensä 18,2 miljoonaa euroa. Asiakasomistaja sai keskimäärin vuodessa 210 euroa Bonusta. Lisäksi KPO on maksanut useiden vuosien ajan 20 euroa korkoa 100 euron osuuspääomalle.

”Asiakasomistajien määrän kasvu on jatkunut  ilahduttavasti. Tärkein selittävä tekijä on luonnollisesti palveluverkoston laajuus ja palvelujen kilpailukykyisyys. Ylivieskan Prisma on tämän vuoden suurin hankkeemme ja eniten asiakasomistajien toivoma hanke on Vaasan uusi Prisma sekä käyttötavarakaupan kehittäminen ylipäänsä”, toteaa toimitusjohtaja Arttu Laine.

Lisätietoja:    

toimitusjohtaja Arttu Laine

asiakkuuspäällikkö Kaisa Lukkarinen