Osuuskauppa KPO palkkaa yli 700 kesätyöntekijää kesäksi 2015


29.5.2015

Tänä kesänä Osuuskauppa KPO työllistää yhteensä 740 kesätyöntekijää, joista ”Tutustu työelämään ja tienaa” –kesäharjoittelijoita on 397. Sähköisiä kesätyöhakemuksia tuli noin 3000.
 
Suurin osa kesätyöntekijöistä työllistyy asiakaspalvelutehtäviin. Kesäksi on palkattu esimerkiksi myyjiä, tarjoilijoita, kokkeja ja liikennemyymälätyöntekijöitä. Kesätyöntekijät perehdytetään kauppapaikoissa työtehtäviinsä. Perehdytykseen kuuluu mm. asiakaspalveluun ja työturvallisuuteen liittyviä asioita.

Osuuskauppa KPO on toimialueensa suurimpia työnantajia. Vuoden 2014 lopussa KPO työllisti 1716 kaupan- ja palvelualan ammattilaista.