Kansalaisten ostovoima on hiipunut ja samaan aikaan verkkokaupan kasvu on lisännyt merkittävästi kansainvälistä kilpailua. Kaupan liiton vuosikatsaukseen on koottu yhteen kaupan alan viime vuoden käännekohdat.
Talouden taantuma kuritti kauppaa vuonna 2013. Kaupan liikevaihto ja investoinnit laskivat, eikä ala pystynyt työllistämään entiseen tahtiin. Kauppaa myllertää myös kaupankäynnin sähköinen murros. Verkkokaupan merkitys alan tulevaisuudelle on valtava ja suomalaisen kaupan on pystyttävä kilpailemaan ulkomaisten palveluiden kanssa.
Kauppa palvelee koko kansantaloutta ja siksi kaikkien toimialojen menestys luo menestystä myös kaupalle. Vastaavasti kauppa tuo hyvinvointia ja kasvua myös muille aloille muun muassa investoinneillaan ja olemalla maan suurin työllistäjä.
Kaupan vuosi 2013 -verkkokatsaukseen voi tutustua osoitteessa www.kaupanvuosi.fi/2013.