Melkein viiden tähden sovellus


8.4.2014

Marraskuussa lanseerattu S-ryhmän mobiilisovellus löytyy jo lähes 200 000 älylaitteesta. Nyt sovelluksen käyttäjiä hemmotellaan aivan uusilla ominaisuuksilla.

S-ryhmän asiakasomistajien odotukseen vastattiin marraskuussa, kun kaupparyhmä toi markkinoille oman älypuhelinsovelluksensa, S-mobiilin. Bonuksen, S-Pankin verkkopankin ja S-ryhmän edut yhdistävä sovellus on saanut erinomaisen vastaanoton ja sovellus onkin ladattu jo lähes 200 000 laitteeseen.

– Kuluttajat ovat arvioineet S-mobiilin neljän tähden arvoiseksi sovellukseksi. Viiden tähden sovelluksia ei juuri ole, joten S-mobiili on täyttänyt käyttäjien toiveet erinomaisesti, kertoo sähköisten kanavien päällikkö Tuomo Pyhälä S-Pankista.

Kaunis katsella, kiva käyttää

Sujuvan käyttökokemuksen takaamiseksi S-mobiilia on kehitetty yhteistyössä sekä asiakkaiden että alan parhaiden ammattilaisten kanssa. Sovelluksen muotokielestä vastasivat S-ryhmän omat asiantuntijat apunaan palvelumuotoilutoimisto Idean. Palvelun toteutuksesta vastasi HiQ.

S-mobiili sai hiljattain tunnustusta myös markkinointi- ja muotoilualan mittelöissä. Grafian järjestämässä Vuoden Huiput -kilpailussa S-mobiili sijoittui niin sanotulle shortlistalle vuoden parhaiden digitaalisen muotoilun töiden joukkoon. Sovellus sai myös kunniamaininnan GrandOne-kilpailun kategoriassa paras käyttäjäkokemus.

Uusia herkkuja tarjolla

S-mobiili helpottaa arjen asiointia nyt myös käyttäjälle räätälöityjen etukuponkien sekä toimipaikkahaun avulla.

– S-ryhmän verkkosivujen haetuimpia tietoja ovat toimipaikkojen sijainnit sekä aukioloajat. S-mobiilissa voi nyt hakea toimipaikkoja ketjuittain tai vaikkapa sen mukaan mistä saa rakentamiseen ja remontointiin liittyviä tuotteita ja palveluita, digitaalisen markkinoinnin päällikkö Jussi Säilä SOK Mediasta summaa.