Pietarsaareen Prismaan avautui ravintolamaailma


10.8.2009

Pietarsaareen Prismaan avautui ravintolamaailma

KPO avasi ensimmäisen ravintolamaailmansa Pietarsaaren Prisman yhteyteen. Ravintolamaailma sisältää kaksi ravintolakonseptia – Presson ja Rosso Expressin. Ravintolamaailma työllistää 12 henkilöä.

 

Suomen 40. Presso Pietarsaareen                                                                                                                 

Presso on kasvanut Suomen suurimmaksi kahvilaketjuksi muutamassa vuodessa, sillä ensimmäinen avattiin vuonna 2000 Joensuussa. Pietarsaaren Presso on ketjun neljäskymmenes yksikkö ja tänä vuonna avautuu vielä muutama. S-ryhmän omistamat Pressot sijaitsevat useimmiten Prismojen, Sokosten tai kauppakeskusten ravintolamaailmojen yhteydessä.

Presson tuotevalikoima on monipuolinen. Perustan muodostavat tuoreet makeat ja suolaiset leivonnaiset, joita voi nauttia paikan päällä tai ostaa mukaan. S-ryhmän asiakasomistajat saavat S-Etukortilla kaikista Presson tuotteista bonusta sekä säännöllisesti vaihtuvia etuja.

 

Rosso Express-ketjun valikoima laajeni juuri ennen Pietarsaaren avausta                                             

Rosso Express tarjoaa asiakkailleen aitoja ja tuoreita Rosson pizzoja paikan päällä syötäväksi tai mukaan otettavaksi. Nopeus ja tuoreus ovat Rosso Expressin valtit, laadukkaan tuotteen ohella. Pizzat valmistetaan aina tilauksesta, loppuun asti hiottujen reseptien mukaisesti, millä taataan sekä pizzojen tuoreus että korkea laatu. Pietarsaaren Rosso Expressin valikoimiin kuuluvat myös pastat ja wokit. Wokkivihannekset pohjautuvat luomuvihanneksiin, mikä omalta osaltaan tukee pyrkimystä laadukkaiden ja eettisesti tuotettujen raaka-aineiden käyttöön.

Rosso Express – ketjun valikoima uudistui kesän alussa. Listalla on enemmän valinnanvaraa, lisäksi kaikki pizzat voi halutessaan tilata ruispohjalla. Rosso Express ei ole itsenäinen ravintola, vaan se sijaitsee yleensä ravintolamaailman yhteydessä esimerkiksi kauppakeskuksessa tai liikennemyymälässä. Ensimmäinen Rosso Express avattiin vuonna 1997 Jyväskylään, Rosso Express pisteitä on jo 67.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                 

Lisätietoja:                                                                                                                                      

Nina Svartsjö, ravintolapäällikkö                                                                            

Riku Asukas, toimialajohtaja