Osuuskauppa KPO aloittaa yhteistyön Foodoran kanssa – Ruokaa voi tilata jatkossa Kokkolan, Vaasan ja Pietarsaaren eri Saleista


7.1.2025

Jatkossa S-ryhmän tuttuja tuotteita voi tilata Foodoran kautta Sale-ruokakaupoista. Kokkolan ja Vaasan lisäksi palvelussa on mukana myös Pietarsaari. Tuotteita voi tilata kotiin Foodorasta suoraan kotiovelle tai minne haluaa, jopa puolessa tunnissa.

Foodoran ja osuuskauppojen ruokakauppojen valtakunnallinen yhteistyö on käynnistynyt vaiheittain eri puolille Suomea vuoden 2024 lopulla ja uusien myymälöiden avaaminen jatkuu 2025 aikana. Yhteistyö on alkanut jo Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella. Jo alkuvuoden 2025 aikana avataan kymmeniä myymälöitä muissakin suurimmissa kaupungeissa.

– Kuluttajat haluavat ostoksensa nopeasti kotiin ja siksi päivittäistavaroiden pikakuljetuksille on kysyntää. Yhteistyössämme yhdistyvät S-ryhmän edulliset tuotteet sekä Foodoran helppo tilauskokemus ja tehokas pikakuljetus. Uskomme, että kuluttajat Kokkolan, Pietarsaaren ja Vaasan alueella ottavat tämän palvelun hyvin innokkaasti vastaan, kertoo liiketoimintajohtaja Anni Ahnger.

Osuuskaupat ovat tunnettuja laajasta brändituotevalikoimastaan sekä edullisista omista tuotemerkeistään, joita on nyt saatavilla myös Foodoran kautta. Foodoran tavoitteena on tarjota asiakkailleen mahdollisimman laaja valikoima eri tuotemerkkejä, jopa 5 000 tuotetta. Valikoimaa kehitetään ja laajennetaan jatkuvasti.

Tuotevalikoima ja -hinnat ovat samat sekä Foodoran kautta tilattaessa että myymälässä. Asiakkaille ruokaostosten pikatoimitus kotiin tuo helppoutta, ja se vapauttaa aikaa muihin tärkeisiin asioihin.

– Tämä on meille iso kunnia saada aloittaa Pohjanmaan rannikolla jo heti tämän vuoden alussa. Pikakuljetukset tulevat kotiin jopa alle puolessa tunnissa. Olemme huomanneet, että varsinkin alle 40-vuotiaille kaupunkilaisille sovellusten kautta tilaaminen on jo arkipäivää, sanoo Ahnger.

– Foodora on myös osuuskauppojen ravintoloiden kotiinkuljetuskumppani, yhteistyö aloitettiin syksyllä 2023, kertoo KPO:n Mara-toimialajohtaja Riku Asukas.

– Laajennamme ruoan verkkokaupan palveluja pikatoimituksiin, kun seitsemän Sale-myymälää avautuu Foodoran palveluun tästä viikosta alkaen. Asiakas tekee tilauksen Foodoralle, Salen henkilökunta kerää tuotteet ja Foodoran lähetti toimittaa tilauksen asiakkaalle. Tilattavissa on koko Salen valikoima, alkoholi- ja tupakkatuotteita lukuunottamatta. Tavoittelemme Salen asiakkaiksi tällä myös uusia asiakasryhmiä, jotka arvostavat nopeita pikatoimituksia, kertoo KPO:n Marketkaupan toimialajohtaja Antti Paananen.

Kokkola: 8.1. Sale ABC Kokkola, Sale Hakatori ja Sale Leenala
Pietarsaari: 8.1. Sale Vestersundsby
Vaasa: 9.1. Sale Korsholmanpuistikko, Sale Palosaari ja Sale Pukinkulma

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Sanna Mämmi, PR & Communications Lead, Foodora, press@foodora.fi
Antti Paananen, Marketkaupan toimialajohtaja, Osuuskauppa KPO, puh. 020 780 7080
Riku Asukas, Mara-toimialajohtaja, Osuuskauppa KPO, puh. 020 780 8812