Uudistustyöt Perhon ja Vetelin S-marketeissa on saatu valmiiksi. Myymälöiden ilmeet päivitettiin uuden S-market konseptin mukaiseksi ja samalla valikoimia räätälöitiin asiakastoiveiden mukaiseksi.
”Sekä Perhossa että Vetelissä on tehty uudistukset muutama vuosi sitten. Silloin mm. markettien kylmälaitteet uusittiin sekä myymälöiden valaistus vaihdettiin Led-valaisimiin. Nyt tehtiin kevyempi miljöömuutos. Uudella ilmeellä on iso vaikutus viihtyvyyteen” kertoo S-market- ja Sale-ryhmän johtaja Jarmo Palola.
Myymälöiden sinikeltainen väritys on vaihtunut päävärin osalta hillitympään harmaaseen ja yleisilme on muuttunut avarammaksi ja valoisammaksi. Uusien kalusteiden myötä esillepanot ovat nyt entistä selkeämmät ja houkuttelevammat, näistä erityisesti hedelmä- ja vihannesosastot sekä juomaosastot ovat uudistuneet näyttäviksi. Molempiin myymälöihin saatiin uudistuksen myötä myös itsepalvelukassat. Mukavana lisänä S-market Perhoon tuli kahviautomaatti asiakkaille.
Lisätietoja:
Jarmo Palola, S-market ja Sale -ryhmän johtaja