S-market Kälviä ja S-market Kruunupyy uudistuivat


22.6.2021

Uudistustyöt Kälviän ja Kruunupyyn S-marketeissa on saatu valmiiksi. Uuden S-market-konseptin mukaisesti myymälöiden värimaailma muuttui hillityn raikkaaksi, miljöön pääväri on nyt tyylikäs tummanharmaa. Kalusteita uusittiin ja valikoima päivitettiin vastaamaan entistä paremmin paikallista kysyntää ja asiakkaiden toiveita.

Kaikki kylmäkalusteet uusittiin ympäristöystävällisyys ja energiatehokkuus huomioiden. Kumpaankin myymälään tuli kaksi pikakassaa nopeuttamaan ja helpottamaan asiointia. Juomaosasto, uudet pikakassat sekä uusittu heviosasto ovat näkyviä elementtejä uudistetuissa myymälöissä. Uusien kalusteiden myötä tuotteet saatiin paremmin myös esille. Myymälöissä uudistettiin lisäksi taustatiloja henkilökunnan viihtyvyyden lisäämiseksi sekä logistiikan selkeyttämiseksi.

”Uudistetut S-marketit Kälviä ja Kruunupyy tarjoavat entistä viihtyisämmän ostosympäristön ja pikakassat ovat odotettu lisäpalvelu. Uudistamme kaikki 33 S-marketiamme tämän vuoden loppuun mennessä. Kokkolassa ensimmäisinä uuden ilmeen saivat Halkokarin ja Kallentorin S-marketit, kertoo S-market- ja Sale-ryhmän johtaja Jarmo Palola.

Lisätietoja:
Jarmo Palola, S-market ja Sale -ryhmän johtaja