8.3.2019
Naisten osuus rahastosäästäjistä on kasvussa. Tieto käy ilmi S-Pankin tekemästä Naisen rahastoeuro -selvityksestä. Selvityksen mukaan naisen rahastoeuro on kasvanut vuodesta 2015 lähtien.
S-Pankin vuosittaisessa selvityksessä tarkastellaan, miten pankin nais- ja miesasiakkaat eroavat toisistaan sijoittajina. Vuonna 2018 naisen rahastoeuro kasvoi hiuksenhienosti, mutta pysyi ennallaan 95 sentissä, jossa luku oli myös vuonna 2017.
Naisen rahastoeuro kertoo, montako prosenttia keskimääräisen naisrahastosäästäjän kerryttämät säästöt ovat suhteessa keskimääräisen miesrahastosäästäjän sijoituksiin. Luku saadaan vertailemalla naisten ja miesten S-Pankki- ja FIM-rahastoihin säästämien summien mediaaneja eli suuruusjärjestykseen asetettujen rahastosäästöjen keskimmäisiä lukuja.
”Naisen rahastoeuro on kasvanut vuodesta 2015 lähtien. Naisen rahastoeuron kasvun hidastuminen viime vuonna saattaa johtua siitä, että yhä useampi nainen on aloittanut rahastosäästämisen puhtaalta pöydältä”, S-Pankin säästämisen ja sijoittamisen tuoteryhmäpäällikkö Annika Pohtila arvioi.
Pohtilan mukaan tähän viittaa se, että vaikka rahastoeuro säilyi ennallaan, naisten osuus kaikista rahastoasiakkaista kasvoi 1,2 prosenttiyksikköä 48,4 prosenttiin.
Joka kolmas säästää ensi kertaa elämässään
Etenkin S-Pankin viime syksynä esittelemä Suomen ensimmäinen mikrosäästämisen palvelu Säästäjä on ollut ensikertalaisten suosiossa. Tuhannet suomalaiset ovat ottaneet syyskuun lopussa julkaistun mobiilipalvelun käyttöönsä.
”Yli 30 prosenttia palvelun käyttäjistä säästää nyt ensimmäistä kertaa elämässään. Naisista ensikertalaisia on peräti 43 prosenttia. On todella ilahduttavaa huomata, miten moni on innostunut ottamaan ensiaskeleet palvelun avulla”, Annika Pohtila kertoo.
S-Pankin tavoitteena on tehdä säästämisestä uusi kansallisharrastus ja alentaa säästämisen aloittamisen kynnystä tekemällä rahastosäästämisestä mahdollisimman helppoa ja edullista. Kaikista viime vuonna säästämisen S-Pankissa aloittaneista asiakkaista 13 prosenttia säästi ensimmäistä kertaa.
Naisen rahastoeuro -selvityksestä käy myös ilmi, että riskinotto sijoitusten suhteen on muuttunut vuodessa jonkin verran sekä naisilla että miehillä. Käytännössä molempien sukupuolten sijoituksia on siirtynyt riskiluokkien molemmista ääripäistä keskemmälle vuodesta 2015 lähtien.
Naisten ja miesten rahastosijoituksista yli kaksi kolmasosaa kuuluu keskitason riskiluokkaan. Naisilla korkean riskitason sijoituksia on noin 4 %, ja matalan riskitason noin 23 %. Miesten sijoituksista 7 % on korkeariskisissä sijoituksissa ja noin 14 % matalan riskitason rahastoissa.
”Säästämisen ja sijoittamisen aloittamisessa on oikeastaan kaksi tärkeää asiaa. Se, että aloittaa mahdollisimman varhain ja se, että ottaa riskiä sopivassa suhteessa omaan tilanteeseen ja tavoitteisiin. Nykyään markkinoilla on onneksi tarjolla erilaisia digitaalisia palveluita, kuten Säästäjä, jotka tekevät aloittamisesta todella helppoa”, Pohtila sanoo.
Lue lisää Naisen rahastoeuro -selvityksen tuloksista
16.12.2024 |
3.12.2024 | Uutiset