Osuuskauppa KPO järjestää ilmaisen Kesärieha-kiertueen perheille. Tapahtumassa on pomppulinnoja, kivaa yhdessä tekemistä Apsin ja Onnin kanssa, pientä naposteltavaa sekä vapaata liikuntaa.
Osuuskauppa KPO:n ja Keski-Pohjanmaan Liikunta ry Keplin yhteinen huoli lasten vähentyneestä liikunnasta synnytti lasten liikuntakonseptin, jonka tavoitteena on paitsi liikuttaa lapsia ja nuoria, myös löytää heille väyliä tarttua urheiluseurojen toimintaan. Kiertue laajenee jatkossa Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan lisäksi muualle KPO:n toiminta-alueelle. Kesärieha-kiertueen paikkakuntien KPO:n toimipaikoilla on hieno mahdollisuus tavoittaa oman alueensa lapsiperheet kutsumalla heidät mukaan liikkumaan yhdessä.
”Toiminta-alueen hyvinvointi on KPO:lle tärkeää ja lasten liikkumattomuus on ongelma myös täällä. KPO haluaa tarjota matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia kaikille, siksi järjestämme nämä avoimet ja veloituksettomat tapahtumat. Haluamme järjestää Kesäriehoja myös pienemmillä paikkakunnilla. Kesäriehat ovat jatkumoa talvisin järjestettäville KPO Ice Skating -tapahtumille, jotka liikuttivat viime talvena noin 4 000 lasta kymmenillä paikkakunnilla” Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop kertoo.
”Liikkumattomuusongelma tiedostetaan ja tunnustetaan laajasti ja asian ympärillä ollaan käyty viime aikoina laajasti keskustelua. Asian edistämisen keinot jäävät vielä toistaiseksi liikaa tiedostamisen ja puheiden tasolle. Olen erittäin iloinen ja ylpeä, että KPO haluaa hihat käärittynä olla mukana vastuullisessa toiminnassa konkreettisilla toimenpiteillä ja kantaa pitkäjänteisesti vastuuta ihmisten hyvinvoinnista omalla toiminta-alueellaan. Positiiviset liikunnalliset kokemukset lapsuudessa luovat pohjaa tulevalle aktiiviselle elämäntavalle. Paikalliset hyvän mielen tapahtumat edistävät vahvaa yhteisöllisyyttä liikunnallisten aktiviteettien ympärillä” Keski-Pohjanmaan Liikunnan aluejohtaja Kalle Lassila sanoo.
Kesärieha-kiertueen tarkemmat paikkakunnat ja aikataulut löytyvät: KPO:n kesärieha – Osuuskauppa KPO
Lisätietoja:
Osuuskauppa KPO toimitusjohtaja Kim Biskop
Keski-Pohjanmaan Liikunnan aluejohtaja, Kalle Lassila