Työelämän asiantuntijayhtiö Eezy on jälleen myöntänyt vuosittaiset tunnustukset parhaat henkilöstötutkimustulokset saavuttaneille organisaatioille. Suomen Innostavimmat työpaikat 2026 ‑listan suurten organisaatioiden voittajaksi nousi jälleen Osuuskauppa KPO.Osuuskauppa KPO on sijoittunut innostavimpien yritysten joukkoon suurten yritysten sarjassa jo kymmenen vuotta peräkkäin ja saavutti ykkössijan myös viime vuonna.Tunnustukset perustuvat Eezy Flown PeoplePower®‑henkilöstötutkimukseen, jonka kokonaistuloksia seurataan valtakunnallisesti. Vuonna 2025 tutkimukseen vastasi noin 200 000 työntekijää noin 200 organisaatiosta.”KPO:lle tunnustus on jälleen osoitus pitkäjänteisestä ja järjestelmällisestä työstä henkilöstökokemuksen kehittämisessä. KPO:n tuloksissa korostuvat vuodesta toiseen johtamisen laatu sekä systemaattinen kehittämistyö”, kertoo henkilöstöjohtaja Leif Lindberg.“Poikkeuksellisen hyvä henkilöstökokemus on kilpailutekijä, jota on vaikea kopioida nopeasti. Se rakentuu arjen käytännöistä: luottamuksesta, hyvästä johtamisesta ja selkeästä suunnasta. Kun organisaatio tekee tästä systemaattista, se vahvistaa samanaikaisesti tuottavuutta, pitovoimaa ja asiakaskokemusta. Epävarmoina aikoina panostukset henkilöstökokemukseen varmistavat organisaation menestymisen edellytykset", kommentoi Eezy Flown johtaja Johanna Lehmus.”Olemme erittäin ylpeitä ykkössijasta. Lähijohtamiseen ja sujuvaan yhteistyöhön panostamalla olemme löytäneet yhteisen tavan toimia ja samalla henkilöstökokemuksen menestysreseptin. Uskomme vahvasti siihen, että tyytyväinen ja motivoitunut henkilöstö heijastuu suoraan myös maineeseemme sekä siihen, miten asiakkaat ja vieraat meidät kokevat. Määrätietoinen kehitystyömme seurauksena KPO nousi viime vuonna myös Luottamus&Maine-tutkimuksen kärkeen paitsi kaupan alalla myös kaikkien yritysten joukossa podiumille”, sanoo KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop.Lisätietoja: Toimitusjohtaja Kim Biskop, puh. 040 5770 821Henkilöstöjohtaja Leif Lindberg, puh. 020 780 7044